Victoria Media

Yhteystiedot: Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi

Sitran työelämäpalkinto Etelä-Karjalan pelastuslaitokselle

paloautot-paloaseman-pihalla_e-k-pelastuslaitos

Etelä-Karjalan pelastuslaitokselle on myönnetty Sitran työelämäpalkinto. Tänä keväänä viimeisen kerran jaettavaa työelämäpalkintoa tavoitteli 99 ja palkittaviksi valittiin yhdeksän työpaikkaa, joiden keinot on koottu työelämän uudistamisen resepteiksi.             

Palkittavilla työpaikoilla on yhdessä muokattu työtä ja työtapoja tuloksellisempaan ja työkykyä tukevaan suuntaan. Palkitut työpaikat ovat koonneet omat oppinsa työelämän uudistamisen resepteihin. Etelä-Karjalan pelastuslaitoksella huomiota saavuttanut työelämän uudistamisen resepti on ollut: ”Paikallisella sopimuksella vanhoille tavoille kyytiä!”.

Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen reseptissä neljä paloasemaa on paikallisella sopimisella ja työtehtäviä keskittämällä tehostanut toimintaansa. Laitoksella on siirrytty kokonaispalkkaukseen ja -työaikaan. Henkilöstöresursointi ja -suunnittelu on keskitetty yhteen resurssitoimistoon ja henkilöstö on otettu mukaan kehitystoimintaan. Työn tuloksia on mitattu säännöllisesti. Lisäksi on otettu käyttöön uusi ohjelmisto, jonka avulla kaikkien maakunnan paloasemien työvuoroja on voitu hallita entistä tehokkaammin. Työpaikan sisäistä viestintää on kehitetty esimerkiksi jokaviikkoisten videoitujen viikkoinfojen avulla.

Toiminnan tehostamisesta on saavutettu selviä säästöjä. Nämä rahat on käytetty suoraan henkilöstön hyväksi esimerkiksi palkkaamalla laitokselle oma työfysioterapeutti. Lisäksi on havaittu useita muita kehitysaskeleita. Henkilöstön työtyytyväisyys on lisääntynyt ja palomiesten pitäminen työkuntoisena on aiempaa helpompaa. Keskitetty toiminta on vapauttanut muiden paloasemien esimiesten työaikaa oman talon päivittäiseen johtamiseen, tehostanut henkilöstöresurssien käyttöä ja vähentänyt sijaisten tarvetta. Töitä on pystytty monipuolistamaan, mikä mahdollistaa jatkossa työskentelyn pidempään, vaikka kunto ei enää raskaimpiin hommiin riittäisikään. Palomiesten ammattitaito on parantunut, koska osaamisen ylläpito on aiempaa systemaattisempaa ja yhdenmukaisempaa. Systemaattisella harjoittelulla on vähennetty myös työtapaturmia. 

Palkitseminen tapahtuu 9.5. järjestettävässä Tahdonvoimaa työhyvinvointiin -tapahtumassa. 

Yleisöllä on nyt mahdollisuus myös äänestää innostavinta reseptiä ja työpaikkaa, jolle myönnetään 10 000 euron lisätunnustus. Yleisöäänestys on auki 20.4.-3.5. Reseptit ja äänestys löytyvät Työelämäpalkinnon verkkosivuilta www.tyoelamapalkinto.fi.

VICTORIA MEDIA SOMESSA

www.victoriamedia.net

www.victoriamedia.net

Victoria Median englanninkieliset ulkomaanuutiset. Mielenkiintoisia ja valikoituja uutisia maailmalta sekä tutustumisen arvoisia tilastoja, julkaisuja ja raportteja.

“UUNINPANKKOPOIKA”

Sakari "Uuninpankkpoika" Timonen

Saku Timonen, Mietteitä peräkamarin uuninpankolta jo vuodesta 2010. ( Klikkaa kuvaa niin pääset Sakarin blogiin)

Isän pikajuna

Jussi "Isän Pikajuna" Korhonen

Isän pikajuna pysähtyy kaikkialle, missä on kerrottavaa, korjattavaa ja kehuttavaa. Jussi Korhonen on vapaa toimittaja ja oululainen isä. Hän haluaa kasvattaa lapsensa maailmaan, jossa ihmiset nähdään yksilöinä eikä numeroina. (Klikkaa kuvasta päästäksesi Jussin blogiin)

:AUTA HARRASTAJAA!!:

:AUTA HARRASTAJAA!!:

On tärkeää että Victoria media ja kaikki sen alasivut voivat tarjota päivittäin mahdollisimman monipuolisesti eri aihealueista sekä toimialueista että yleisesti uutta ja mielenkiintoista luettavaa, sosiaalisessa mediassa jaettavaa ja muutenkin tutkittavaa... Lue miten sinä voit vaikuttaa asiaan!!

PÄÄTOIMITTAJA

PÄÄTOIMITTAJA

Lue kuka ja minkälainen ihminen on koko Victoria Media systeemin takana.

VICTORIA MEDIA

VICTORIA MEDIA

Lue mikä Victoria Media on. Mitä se tekee ja miten se tekee. Tutustu Victoria Mediaan ja luulet vähemmän.

-KANAVAVAHTI-

-KANAVAVAHTI-

Kanavavahdin sivuilla julkaistaa uutisia, ohjelmatietoja, uutiskirjeitä sekä muuta tietoa televisiosta ja sekä radiosta. Kanavavahti on osa Victoria Median sivuja ja sitä ylläpitää Kerttu Vali

CAROLUS NALLE

CAROLUS NALLE

Carolus Nalle on Victoria Median virallinen maskotti. Seuraat Carolus Nallen sivuilta Victoria Median "kulissin takaista" toimintaa.

Vapaa-aika

Google+