Victoria Media

Yhteystiedot: Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi

KKO: Syyte törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta hylättiin

Korkein oikeus (KKO) on hovioikeuden tavoin hylännyt syytteen, joka koski törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelua.

Asiassa oli kysymys tapahtumasarjasta, jossa Etelä-Suomessa asuva mies oli toistuvasti uhannut sisartaan tappamisella tai väkivallalla. Käräjäoikeus oli kesäkuussa 2015 antamallaan tuomiolla tuominnut miehen sisareensa kohdistuneesta törkeästä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta sekä pahoinpitelystä yhteiseen 2 vuoden 1 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Hovioikeus hylkäsi syytteen rikoksen valmistelun osalta, mutta tuomitsi miehen pahoinpitelystä 6 kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Syyttäjä valitti asiasta KKO:een.

KKO käsitteli asiaa ainoastaan rikoksen valmistelua koskevan syytteen osalta. KKO:n mukaan asiassa keskeisellä sijalla oli muun muassa se, oliko mies syyttäjän väittämin tavoin tietyn ajan sisällä laatinut yksityiskohtaisen suunnitelman henkirikoksesta. Kun asia liittyi konkreettisen teon sijaan sen valmisteluun, oli näyttöä arvioitava erityisen huolellisesti.

KKO:n mukaan miehen sisarelleen lähettämistä viesteistä oli nähtävissä uhkausten ja suuttumuksen lisäksi jossain määrin myös huolestuneisuus perheenjäsenistään.  Mies oli uhkaillut vakavuudeltaan vastaavan kaltaisilla viesteillä lukuisia muitakin ihmisiä ja sisarensa mukaan häntäkin jo aiemmin. Toisaalta mies oli myös useaan otteeseen todennut, ettei sisarelle tapahtuisi mitään, jos hän palaisi kotiin. Mies oli myös todennut käyttäneensä voimakasta kieltä ja tehneensä siinä virheen.  

Ottaen huomioon uhkausten vaihteleva laatu ja kohdistumisen useisiin eri tahoihin, viesteistä ei KKO:n mukaan voitu riittävän luotettavasti päätellä, että mies oli päättänyt yksityiskohtaisen suunnitelman turvin tappaa sisarensa.  Koska syyte koski nimenomaan tappamisen valmistelua, hylkäsi KKO hovioikeuden tavoin syytteen. 

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun KKO antoi ennakkopäätöksen törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelua koskevassa asiassa.

 

VICTORIA MEDIA SOMESSA

www.victoriamedia.net

www.victoriamedia.net

Victoria Median englanninkieliset ulkomaanuutiset. Mielenkiintoisia ja valikoituja uutisia maailmalta sekä tutustumisen arvoisia tilastoja, julkaisuja ja raportteja.

“UUNINPANKKOPOIKA”

Sakari "Uuninpankkpoika" Timonen

Saku Timonen, Mietteitä peräkamarin uuninpankolta jo vuodesta 2010. ( Klikkaa kuvaa niin pääset Sakarin blogiin)

Isän pikajuna

Jussi "Isän Pikajuna" Korhonen

Isän pikajuna pysähtyy kaikkialle, missä on kerrottavaa, korjattavaa ja kehuttavaa. Jussi Korhonen on vapaa toimittaja ja oululainen isä. Hän haluaa kasvattaa lapsensa maailmaan, jossa ihmiset nähdään yksilöinä eikä numeroina. (Klikkaa kuvasta päästäksesi Jussin blogiin)

:AUTA HARRASTAJAA!!:

:AUTA HARRASTAJAA!!:

On tärkeää että Victoria media ja kaikki sen alasivut voivat tarjota päivittäin mahdollisimman monipuolisesti eri aihealueista sekä toimialueista että yleisesti uutta ja mielenkiintoista luettavaa, sosiaalisessa mediassa jaettavaa ja muutenkin tutkittavaa... Lue miten sinä voit vaikuttaa asiaan!!

PÄÄTOIMITTAJA

PÄÄTOIMITTAJA

Lue kuka ja minkälainen ihminen on koko Victoria Media systeemin takana.

VICTORIA MEDIA

VICTORIA MEDIA

Lue mikä Victoria Media on. Mitä se tekee ja miten se tekee. Tutustu Victoria Mediaan ja luulet vähemmän.

-KANAVAVAHTI-

-KANAVAVAHTI-

Kanavavahdin sivuilla julkaistaa uutisia, ohjelmatietoja, uutiskirjeitä sekä muuta tietoa televisiosta ja sekä radiosta. Kanavavahti on osa Victoria Median sivuja ja sitä ylläpitää Kerttu Vali

CAROLUS NALLE

CAROLUS NALLE

Carolus Nalle on Victoria Median virallinen maskotti. Seuraat Carolus Nallen sivuilta Victoria Median "kulissin takaista" toimintaa.

Vapaa-aika

Google+