Victoria Media

Yhteystiedot: Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi

KKO:lta tuomio Tapanilan raiskausjutussa: Yhden tekijän rangaistusta alennettiin ja kahden rangaistuksia ei muutettu

Korkein oikeus (KKO) on tuominnut Tapanilan juna-aseman läheisyydessä maaliskuussa 2015 tehdystä raiskauksesta yhden tekijän ehdottomaan ja kaksi tekijää ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Mies, joka oli tekohetkellä 18-vuotias, tuomittiin törkeän raiskauksen sijaan raiskauksesta 2 vuoden 2 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Hovioikeus oli aiemmin katsonut kolmen tekijän syyllistyneen törkeään raiskaukseen.

Rangaistus lyheni hovioikeuden tuomitsemasta kahdella kuukaudella. Kahden tekohetkellä alaikäisen miehen kohdalta rikos oli ainoastaan rangaistuksen määräämisen osalta KKO:n arvioitavana. Heidän osaltaan hovioikeuden tuomitsemia 1 vuoden 9 kuukauden ehdollisia vankeusrangaistuksia ei muutettu. KKO:ssa äänestettiin rangaistuksen määräämisestä. Kaksi jäsentä olisi tuominnut tekijät ankarampiin rangaistuksiin ja yksi jäsen olisi tuominnut 18-vuotiaan lievempään rangaistukseen.

KKO totesi ratkaisussaan, että seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen vakavuutta tulee arvioida kokonaisuutena eikä tässä tapauksessa sormin tehtyä raiskausta voitu sinällään pitää vähemmän vakavana tekona kuin sukupuolielimellä tehtyä raiskausta. KKO katsoi, että varsinkin asianomistajalle tekotavan pelottavuudesta aiheutunut henkinen kärsimys huomioon ottaen teosta tuli lähtökohtaisesti tuomita ankarampi rangaistus kuin raiskauksesta keskimäärin tuomitaan.

Alaikäisten vastaajien rangaistukset tuomittiin lievennetyltä asteikolta ja nuori ikä otettiin huomioon myös 18 vuotta täyttäneen tekijän rangaistuksessa.  KKO otti lisäksi julkisuuden merkityksen rangaistusta määrättäessä huomioon, koska vastaajille oli aiheutunut poikkeuksellisen haitallisia seurauksia siten, että heidän koulunkäyntinsä oli keskeytynyt ja alaikäiset tekijät oli kiireellisten lastensuojelutoimien kohteena sijoitettu lastensuojelulaitokseen.

Asiassa oli kysymys tilanteesta, jossa viiden nuoren miehen ryhmä oli vuoden 2015 maaliskuussa lähtenyt seuraamaan junasta poistunutta nuorta naista Tapanilassa. Tekijät olivat pysäyttäneet naisen lähellä hänen kotiaan ja estäneet hänen liikkumisensa. Tällöin yksi tekijöistä oli työntänyt sormensa naisen sukupuolielimeen ja toinen samanaikaisesti hänen peräaukkoonsa kolmannen tekijän pitäessä hänestä kiinni. Kaksi muuta oli seurannut tapahtumaa läheltä osallistumatta itse tekoon.

VICTORIA MEDIA SOMESSA

www.victoriamedia.net

www.victoriamedia.net

Victoria Median englanninkieliset ulkomaanuutiset. Mielenkiintoisia ja valikoituja uutisia maailmalta sekä tutustumisen arvoisia tilastoja, julkaisuja ja raportteja.

“UUNINPANKKOPOIKA”

Sakari "Uuninpankkpoika" Timonen

Saku Timonen, Mietteitä peräkamarin uuninpankolta jo vuodesta 2010. ( Klikkaa kuvaa niin pääset Sakarin blogiin)

Isän pikajuna

Jussi "Isän Pikajuna" Korhonen

Isän pikajuna pysähtyy kaikkialle, missä on kerrottavaa, korjattavaa ja kehuttavaa. Jussi Korhonen on vapaa toimittaja ja oululainen isä. Hän haluaa kasvattaa lapsensa maailmaan, jossa ihmiset nähdään yksilöinä eikä numeroina. (Klikkaa kuvasta päästäksesi Jussin blogiin)

:AUTA HARRASTAJAA!!:

:AUTA HARRASTAJAA!!:

On tärkeää että Victoria media ja kaikki sen alasivut voivat tarjota päivittäin mahdollisimman monipuolisesti eri aihealueista sekä toimialueista että yleisesti uutta ja mielenkiintoista luettavaa, sosiaalisessa mediassa jaettavaa ja muutenkin tutkittavaa... Lue miten sinä voit vaikuttaa asiaan!!

PÄÄTOIMITTAJA

PÄÄTOIMITTAJA

Lue kuka ja minkälainen ihminen on koko Victoria Media systeemin takana.

VICTORIA MEDIA

VICTORIA MEDIA

Lue mikä Victoria Media on. Mitä se tekee ja miten se tekee. Tutustu Victoria Mediaan ja luulet vähemmän.

-KANAVAVAHTI-

-KANAVAVAHTI-

Kanavavahdin sivuilla julkaistaa uutisia, ohjelmatietoja, uutiskirjeitä sekä muuta tietoa televisiosta ja sekä radiosta. Kanavavahti on osa Victoria Median sivuja ja sitä ylläpitää Kerttu Vali

CAROLUS NALLE

CAROLUS NALLE

Carolus Nalle on Victoria Median virallinen maskotti. Seuraat Carolus Nallen sivuilta Victoria Median "kulissin takaista" toimintaa.

Vapaa-aika

Google+