Victoria Media

Yhteystiedot: Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi

Uusnatsijärjestö lakkautettiin ensimmäistä kertaa sitten 1970-luvun – lakkauttamista vaati Poliisihallitus

Pirkanmaan käräjäoikeus on hyväksynyt Poliisihallituksen kanteen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osaston sekä siihen suoraan tai välillisesti kuuluvien alaosastojen sekä Pohjoinen perinne ry:n lakkauttamiseksi.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan Poliisihallitus tutustuu tarkoin päätöksen sisältöön. Tämän jälkeen arvioidaan sen vaikutuksia.

– Tuomioistuimen linjaus on mielestämme selkeä viesti siitä, että väkivaltaisten ja avoimen rasististen järjestöjen toiminnalle ei pidä antaa sijaa suomalaisessa yhteiskunnassa, hän sanoo.

Poliisihallitus nosti kanteen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osaston sekä siihen kuuluvien alaosastojen sekä Pohjoinen perinne ry:n lakkauttamiseksi alkuvuodesta. Kannetta perusteltiin sillä, että toiminnan katsottiin olevan olennaisesti vastoin lakia ja hyviä tapoja.

Yhdistyksen tai järjestön lakkauttaminen on Suomessa poikkeuksellista. Viimeksi lakkautettiin uusnatsi Pekka Siitoinin johtamia yhdistyksiä 1970-luvulla.

Vastarintaliikettä ei ole rekisteröity yhdistysrekisteriin, mutta Poliisihallituksen mukaan se voidaan silti lakkauttaa.

VICTORIA MEDIA SOMESSA

www.victoriamedia.net

www.victoriamedia.net

Victoria Median englanninkieliset ulkomaanuutiset. Mielenkiintoisia ja valikoituja uutisia maailmalta sekä tutustumisen arvoisia tilastoja, julkaisuja ja raportteja.

“UUNINPANKKOPOIKA”

Sakari "Uuninpankkpoika" Timonen

Saku Timonen, Mietteitä peräkamarin uuninpankolta jo vuodesta 2010. ( Klikkaa kuvaa niin pääset Sakarin blogiin)

Isän pikajuna

Jussi "Isän Pikajuna" Korhonen

Isän pikajuna pysähtyy kaikkialle, missä on kerrottavaa, korjattavaa ja kehuttavaa. Jussi Korhonen on vapaa toimittaja ja oululainen isä. Hän haluaa kasvattaa lapsensa maailmaan, jossa ihmiset nähdään yksilöinä eikä numeroina. (Klikkaa kuvasta päästäksesi Jussin blogiin)

:AUTA HARRASTAJAA!!:

:AUTA HARRASTAJAA!!:

On tärkeää että Victoria media ja kaikki sen alasivut voivat tarjota päivittäin mahdollisimman monipuolisesti eri aihealueista sekä toimialueista että yleisesti uutta ja mielenkiintoista luettavaa, sosiaalisessa mediassa jaettavaa ja muutenkin tutkittavaa... Lue miten sinä voit vaikuttaa asiaan!!

PÄÄTOIMITTAJA

PÄÄTOIMITTAJA

Lue kuka ja minkälainen ihminen on koko Victoria Media systeemin takana.

VICTORIA MEDIA

VICTORIA MEDIA

Lue mikä Victoria Media on. Mitä se tekee ja miten se tekee. Tutustu Victoria Mediaan ja luulet vähemmän.

-KANAVAVAHTI-

-KANAVAVAHTI-

Kanavavahdin sivuilla julkaistaa uutisia, ohjelmatietoja, uutiskirjeitä sekä muuta tietoa televisiosta ja sekä radiosta. Kanavavahti on osa Victoria Median sivuja ja sitä ylläpitää Kerttu Vali

CAROLUS NALLE

CAROLUS NALLE

Carolus Nalle on Victoria Median virallinen maskotti. Seuraat Carolus Nallen sivuilta Victoria Median "kulissin takaista" toimintaa.

Vapaa-aika

Google+