Victoria Media

Päätoimittaja: Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi

Varsinais-Suomen pelastuslaitos: Pelastuslaitoksen tehtävämäärät 2017 pysyivät edellisvuoden tasolla

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen pelastustehtävien määrä vuonna 2017 pysyi vuoden 2016 tasolla: tehtäviä oli noin 8 640. Ensihoitotehtäviä pelastuslaitos sai hoitaakseen noin 39 500, mikä on noin neljä prosenttia vähemmän edellisvuoteen verrattuna. Ensihoitotehtävistä noin 28 prosenttia oli kiireellisiä.

Vuoden aikana maakunnan tulipaloissa menehtyi kuusi henkilöä ja loukkaantui vakavasti kaksi henkilöä. Pelastuslaitos suoritti vuoden aikana 88 erillistä palontutkintatehtävää, joista suurin osa kohdistui asuinrakennuspaloihin. Palotarkastuksia tehtiin noin 2 700, minkä lisäksi omatoiminen palotarkastus suoritettiin noin 7 300 kohteessa.

Pelastuslaitos kampanjoi vuoden aikana turvallisemman arjen puolesta erilaisissa tapahtumissa, kuten 112-päivässä, Nuku Rauhassa -kokonaisuusturvallisuustapahtumassa, Saariston turvallisuuspäivässä, Turun Messuilla sekä Kehittyvä Vanhustyö -tapahtumassa. Turvallisuuskoulutuksia järjestettiin muun muassa peruskoulujen turvallisuusvastaaville, alakoulujen 2. luokkalaisille sekä kotihoidon henkilökunnalle.

Merkittäviä pelastustehtäviä vuonna 2017

  • 5.1. Oripäässä syttyi sikalapalo. Pelastuslaitos sai sammutettua palon. 
  • 26.1. Salossa yhdistelmäajoneuvo suistui tieltä, minkä seurauksena ympäristöön valui 7000 litraa öljyä.
  • 30.3. Naantalilaisen koulun liikuntasalin akustiikkaseinä syttyi palamaan. Liikuntasalin käyttäjät poistuivat tilasta asianmukaisesti. Ei henkilövahinkoja.
  • 5.5. Raisiossa vanhan teollisuusrakennuksen yksi siipi paloi voimakkaasti.
  • 7.5. Laitilassa noin 1 500 neliön jätteiden varastointihallissa syttyi tulipalo. Hallin omistajan aloittama alkusammutus rajoitti merkittävästi paloa.
  • 9.5. Turussa hitsaustyöt aiheuttivat tulipalon kattotyömaalla.
  • 12.5. Aurassa syttyi rivitalossa tulipalo, jossa tuhoutui yksi huoneisto täysin. Ei henkilövahinkoja.
  • 13.5. Loimaalla syttyi tulipalo isossa sikalarakennuksessa.
  • 7.6. Somerolla paloi vanha navetta, mikä uhkasi myös toista rakennusta sekä maastoa.  
  • 1.7. Kerrostalopalon alku Salossa. Ei henkilövahinkoja.
  • 5.7. Tulipalo paimiolaisessa teollisuushallissa. Palo saatiin sammutettua.
  • 26.7. Turussa paloi rajusti suuri jätekasa, mikä aiheutti runsaasti savua.
  • 7.8. Pyhärannassa öljyvahinko, jossa maaperään valui noin 1 000 litraa öljyä.
  • 9.8. Salossa tulipalo rivitaloasunnossa. Ei henkilövahinkoja.
  • 18.8. Pelastuslaitos antoi virka-apua poliisille Turun kauppatorilla tapahtuneen väkivallanteon takia. Tehtävässä vahvasti mukana myös ensihoitopalvelut.
  • 10.10. Paimiossa alkoi pitkäkestoinen öljyntorjuntatehtävä, jossa polttoöljyä valui mm. kaupungin jätevesiviemäriin.
  • 15.10. Rivitalopalo Loimaalla. Ei henkilövahinkoja.
  • 3.12. Ilmaliikenneonnettomuuden vaara Turun lentokentällä, kun matkustajakone ilmoitti savunmuodostuksesta lentokoneessa. Ei henkilövahinkoja.
  • 21.12. Tulipalo rivitaloasunnossa Vehmaalla. Ei henkilövahinkoja.

Pelastuslaitos on aktiivisesti mukana maakunnan varautumisen suunnittelussa

Sote- ja maakuntauudistukseen liittyvä maakunnallinen valmiussuunnittelu aloitettiin laajalla moniviranomaistyöryhmällä reilu vuosi sitten. Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella on aktiivinen rooli työryhmän toiminnassa. Tulevassa maakunnassa mahdollisen häiriötilanteen aikana maakunnan kaikki palvelut on pystyttävä tuottamaan mahdollisimman normaalisti, olipa kyseessä sitten esimerkiksi myrsky, pitkähkö sähkökatko tai vedenjakelun häiriö. Tämä edellyttää hyvää ja kattavaa etukäteissuunnittelua, riittävää resursointia varautumiseen liittyvien tehtävien osalta sekä yhteistyötä eri toimijoiden kesken, mukaan lukien kolmas sektori ja alueen elinkeinoelämä.

VICTORIA MEDIA SOMESSA

www.victoriamedia.net

www.victoriamedia.net

Victoria Median englanninkieliset ulkomaanuutiset. Mielenkiintoisia ja valikoituja uutisia maailmalta sekä tutustumisen arvoisia tilastoja, julkaisuja ja raportteja.

“UUNINPANKKOPOIKA”

Sakari "Uuninpankkpoika" Timonen

Saku Timonen, Mietteitä peräkamarin uuninpankolta jo vuodesta 2010. ( Klikkaa kuvaa niin pääset Sakarin blogiin)

Isän pikajuna

Jussi "Isän Pikajuna" Korhonen

Isän pikajuna pysähtyy kaikkialle, missä on kerrottavaa, korjattavaa ja kehuttavaa. Jussi Korhonen on vapaa toimittaja ja oululainen isä. Hän haluaa kasvattaa lapsensa maailmaan, jossa ihmiset nähdään yksilöinä eikä numeroina. (Klikkaa kuvasta päästäksesi Jussin blogiin)

:AUTA HARRASTAJAA!!:

:AUTA HARRASTAJAA!!:

On tärkeää että Victoria media ja kaikki sen alasivut voivat tarjota päivittäin mahdollisimman monipuolisesti eri aihealueista sekä toimialueista että yleisesti uutta ja mielenkiintoista luettavaa, sosiaalisessa mediassa jaettavaa ja muutenkin tutkittavaa... Lue miten sinä voit vaikuttaa asiaan!!

PÄÄTOIMITTAJA

PÄÄTOIMITTAJA

Lue kuka ja minkälainen ihminen on koko Victoria Media systeemin takana.

VICTORIA MEDIA

VICTORIA MEDIA

Lue mikä Victoria Media on. Mitä se tekee ja miten se tekee. Tutustu Victoria Mediaan ja luulet vähemmän.

-KANAVAVAHTI-

-KANAVAVAHTI-

Kanavavahdin sivuilla julkaistaa uutisia, ohjelmatietoja, uutiskirjeitä sekä muuta tietoa televisiosta ja sekä radiosta. Kanavavahti on osa Victoria Median sivuja ja sitä ylläpitää Kerttu Vali

CAROLUS NALLE

CAROLUS NALLE

Carolus Nalle on Victoria Median virallinen maskotti. Seuraat Carolus Nallen sivuilta Victoria Median "kulissin takaista" toimintaa.

Vapaa-aika

Google+