Victoria Media

Päätoimittaja: Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi

BirdLife myönsi Seppo Vuolannolle kultaisen ansiomerkin

BirdLife Suomi on myöntänyt kultaisen ansiomerkin ympäristöneuvos Seppo Vuolannolle kuvaaja: Airi Jaro

BirdLife Suomi on myöntänyt kultaisen ansiomerkin ympäristöneuvos Seppo Vuolannolle erittäin merkittävästä toiminnasta kotimaisen lintuharrastuksen hyväksi. Ansiomerkki luovutettiin eilen Helsingin Seudun Lintutieteellisen Yhdistyksen Tringan kuukausikokouksessa Helsingissä.

Vuolanto on tullut valtakunnallisesti tunnetuksi Luontoillan lintuasiantuntijana. Hän kuului jo Luontoillan ensimmäiseen kokoonpanoon radiossa vuonna 1975 ja oli mukana vuoteen 2008 saakka. Etenkin Luontoillan alkuvuosina Vuolanto oli julkisen roolinsa ansiosta maan tunnetuimpia lintuasiantuntijoita ja on siten edistänyt kiinnostusta lintuihin ja lintuharrastukseen.

Vuolanto on harrastanut lintuja yli 60 vuotta. Hän oli aktiivisesti mukana Suomen Lintutieteellisen Yhdistyksen nuorisojaostossa ennen kuin Tringa perustettiin vuonna 1973. Tringan puheenjohtajana Vuolanto toimi 2010–2015 ja on yhä Tringan suojelutoimikunnassa. Osan puheenjohtajakaudestaan Vuolanto toimi myös BirdLife Suomen edustajistossa.

Vuolanto opiskeli biologiaa ja teki vuonna 1968 opinnäytetyönsä vesipääskyn pesimäbiologiasta Raippaluodon Norrskärillä. Vuodesta 1959 lähtien hän on rengastanut yli 40 000 lintua ja jatkaa rengastamista edelleen.

Virkauransa Vuolanto on tehnyt ympäristönsuojelun parissa. Hän on työskennellyt Helsingin kaupungilla, Uudenmaan lääninhallituksessa sekä ympäristöministeriössä ja EU:n komissiossa niin kansallisten kuin kansainvälisten asioiden parissa. Näissä yhteyksissä hänen toimenkuvaansa on kuulunut muun muassa ihmistoiminnan ja luonnon monimuotoisuuden sovittaminen toisiinsa.

BirdLife Suomen kultainen ansiomerkki voidaan antaa valtakunnallisesti tai kansainvälisesti poikkeuksellisen menestyksellisestä sekä hyvin pitkäaikaisesta, yli 25 vuotta jatkuneesta toiminnasta lintuharrastuksen, -tutkimuksen tai -suojelun edistämiseksi.

 

VICTORIA MEDIA SOMESSA

www.victoriamedia.net

www.victoriamedia.net

Victoria Median englanninkieliset ulkomaanuutiset. Mielenkiintoisia ja valikoituja uutisia maailmalta sekä tutustumisen arvoisia tilastoja, julkaisuja ja raportteja.

“UUNINPANKKOPOIKA”

Sakari "Uuninpankkpoika" Timonen

Saku Timonen, Mietteitä peräkamarin uuninpankolta jo vuodesta 2010. ( Klikkaa kuvaa niin pääset Sakarin blogiin)

Isän pikajuna

Jussi "Isän Pikajuna" Korhonen

Isän pikajuna pysähtyy kaikkialle, missä on kerrottavaa, korjattavaa ja kehuttavaa. Jussi Korhonen on vapaa toimittaja ja oululainen isä. Hän haluaa kasvattaa lapsensa maailmaan, jossa ihmiset nähdään yksilöinä eikä numeroina. (Klikkaa kuvasta päästäksesi Jussin blogiin)

:AUTA HARRASTAJAA!!:

:AUTA HARRASTAJAA!!:

On tärkeää että Victoria media ja kaikki sen alasivut voivat tarjota päivittäin mahdollisimman monipuolisesti eri aihealueista sekä toimialueista että yleisesti uutta ja mielenkiintoista luettavaa, sosiaalisessa mediassa jaettavaa ja muutenkin tutkittavaa... Lue miten sinä voit vaikuttaa asiaan!!

PÄÄTOIMITTAJA

PÄÄTOIMITTAJA

Lue kuka ja minkälainen ihminen on koko Victoria Media systeemin takana.

VICTORIA MEDIA

VICTORIA MEDIA

Lue mikä Victoria Media on. Mitä se tekee ja miten se tekee. Tutustu Victoria Mediaan ja luulet vähemmän.

-KANAVAVAHTI-

-KANAVAVAHTI-

Kanavavahdin sivuilla julkaistaa uutisia, ohjelmatietoja, uutiskirjeitä sekä muuta tietoa televisiosta ja sekä radiosta. Kanavavahti on osa Victoria Median sivuja ja sitä ylläpitää Kerttu Vali

CAROLUS NALLE

CAROLUS NALLE

Carolus Nalle on Victoria Median virallinen maskotti. Seuraat Carolus Nallen sivuilta Victoria Median "kulissin takaista" toimintaa.

Vapaa-aika

Google+