Victoria Media

Päätoimittaja: Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi

Tutkinnanjohtaja: Poliisiin toimista kahden turvapaikanhakijan palautukseen liittyen ei käynnistetä tutkintaa

Valtakunnansyyttäjänviraston poliisirikosten käsittely-yksikköön on toimitettu kaksi tutkintapyyntöä koskien kahden henkilön väitettä siitä, että poliisimiehet ja mukana olleet vartijat olisivat 3.1.2018 pahoinpidelleet heitä tilanteessa, jossa poliisi on ollut palauttamassa heitä samalla lennolla Irakiin. Esitutkintalain 2 luvun 4 §:n perusteella syyttäjätutkinnanjohtaja on ratkaissut asian poliisimiesten osalta. Vartijoiden osalta ratkaisun asiassa tekee poliisi.

Ensimmäinen henkilöistä on lentokoneessa jo paikallaan istuessaan alkanut huutaa ja rimpuilla sekä yrittänyt nousta istuimestaan. Hän ei ole totellut poliisimiesten käskyjä ja kehotuksia rauhoittua. Poliisimiehet ovat tilanteessa joutuneet käyttämään voimakeinoja. Tilanne on päättynyt siihen, että poliisimiehet ja vartijat ovat poistaneet henkilön koneesta.

Kun toinen palautettavista henkilöistä on huomannut tämän, hänkin on alkanut huutaa ja yrittänyt nousta istuimestaan. Myöskään hän ei ole totellut poliisimiesten käskyjä rauhoittua, ja poliisimiehet ovat tilanteessa joutuneet käyttämään voimakeinoja. Tilanne on päättynyt siihen, että myös hänet on poliisimiesten kanssa poistettu koneesta koneen kapteenin käskystä.

Asioissa on tehty esitutkintalain 3 luvun 3 §:ssä tarkoitettu esiselvitys. Sen aikana on pyydetty kirjallisia selvityksiä palautuksessa mukana olleilta poliisimiehiltä ja hankittu asiaan liittyvää muuta materiaalia. Lisäksi on selvitetty asiaa koskevaa lainsäädäntöä ja ohjeistusta, erityisesti poliisimiehen oikeudesta käyttää poliisilain tarkoittamia voimakeinoja.

Tutkinnanjohtajana toimiva Valtakunnansyyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä on päättänyt, että asiassa ei toimiteta esitutkintaa. Esiselvitys on koskenut yhteensä viittä poliisimiestä Helsingin ja Oulun poliisilaitoksilta. Selvitysten perusteella asiassa ei ole tullut ilmi sellaisia seikkoja, että esitutkinta olisi aloitettava. Asiassa ei ole syytä epäillä poliisimiesten rikkoneen eikä laiminlyöneen tilanteessa heitä sitovaa lainsäädäntöä eikä muita ohjeita ja säännöksiä.

Asiassa tehdyt tutkinnanjohtajan päätökset ovat julkisuuslain 6 luvun 24 §:n 28 kohdan mukaisesti kokonaan salassa pidettävät, koska kyse on vapautensa menettäneistä henkilöistä.

VICTORIA MEDIA SOMESSA

www.victoriamedia.net

www.victoriamedia.net

Victoria Median englanninkieliset ulkomaanuutiset. Mielenkiintoisia ja valikoituja uutisia maailmalta sekä tutustumisen arvoisia tilastoja, julkaisuja ja raportteja.

“UUNINPANKKOPOIKA”

Sakari "Uuninpankkpoika" Timonen

Saku Timonen, Mietteitä peräkamarin uuninpankolta jo vuodesta 2010. ( Klikkaa kuvaa niin pääset Sakarin blogiin)

Isän pikajuna

Jussi "Isän Pikajuna" Korhonen

Isän pikajuna pysähtyy kaikkialle, missä on kerrottavaa, korjattavaa ja kehuttavaa. Jussi Korhonen on vapaa toimittaja ja oululainen isä. Hän haluaa kasvattaa lapsensa maailmaan, jossa ihmiset nähdään yksilöinä eikä numeroina. (Klikkaa kuvasta päästäksesi Jussin blogiin)

:AUTA HARRASTAJAA!!:

:AUTA HARRASTAJAA!!:

On tärkeää että Victoria media ja kaikki sen alasivut voivat tarjota päivittäin mahdollisimman monipuolisesti eri aihealueista sekä toimialueista että yleisesti uutta ja mielenkiintoista luettavaa, sosiaalisessa mediassa jaettavaa ja muutenkin tutkittavaa... Lue miten sinä voit vaikuttaa asiaan!!

PÄÄTOIMITTAJA

PÄÄTOIMITTAJA

Lue kuka ja minkälainen ihminen on koko Victoria Media systeemin takana.

VICTORIA MEDIA

VICTORIA MEDIA

Lue mikä Victoria Media on. Mitä se tekee ja miten se tekee. Tutustu Victoria Mediaan ja luulet vähemmän.

-KANAVAVAHTI-

-KANAVAVAHTI-

Kanavavahdin sivuilla julkaistaa uutisia, ohjelmatietoja, uutiskirjeitä sekä muuta tietoa televisiosta ja sekä radiosta. Kanavavahti on osa Victoria Median sivuja ja sitä ylläpitää Kerttu Vali

CAROLUS NALLE

CAROLUS NALLE

Carolus Nalle on Victoria Median virallinen maskotti. Seuraat Carolus Nallen sivuilta Victoria Median "kulissin takaista" toimintaa.

Vapaa-aika





Google+