Victoria Media

Päätoimittaja: Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi

KKO piti Töölön pyöräturmatuomion ennallaan – oikeuden mukaan julkisuus ei ollut poikkeuksellista

Töölön pyöräturmaan syyllistyneelle 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta

Korkein oikeus (KKO) on pitänyt ennallaan Töölön pyöräturmaan syyllistyneelle miehelle tuomitun 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistuksen.

Mies oli elokuussa 2015 ajanut autollaan pyöräilijän eteen sillä seurauksella, että pyöräilijä oli suistunut pää edellä asfalttiin. Seuraavana päivänä pyöräilijä oli kuollut saamiinsa vammoihin. Hovioikeus oli tuominnut miehen törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja liikennepaosta tieliikenteessä.

KKO:ssa kysymys oli rangaistuksen määräämisestä rikoksentekijälle. Syyttäjä vaati rangaistuksen korottamisesta 4,5 vuodeksi vankeutta, jonka käräjäoikeus aikoinaan tuomitsi. Mies itse vaati rangaistuksen alentamista 1,5 vuoteen ja sen määräämistä ehdolliseksi.

Ratkaisussaan KKO katsoi, ettei rangaistusta ollut syytä lieventää pyöräilijän menettelyn johdosta. Autoa kuljettaneen miehen toiminta oli selvästi ollut pääasiallinen syy siihen, että pyöräilijä oli menettänyt polkupyöränsä hallinnan ja saanut kuolemaan johtaneet vammat.

Auton kuljettajalla oli diagnosoitu aikaisemmin tapahtuneen liikennevahingon seurauksena vaikea aivovamma ja siihen liittyen erilaisia oireita. KKO:n mukaan aivovamman jälkitilasta johtuen miehellä oli vaikeuksia säädellä käyttäytymistään, mikä vähensi hänen syyllisyyttään ja siten myös alensi hänelle tuomittavaa rangaistusta.

KKO totesi, että asiaan oli kohdistunut laaja-alainen julkisuus ja se oli ollut tiedotusvälineissä suuren huomion kohteena. Toisin kuin hovioikeus, KKO ei kuitenkaan pitänyt julkisuutta laadultaan tai laajuudeltaan poikkeuksellisena.

Tätä arvioidessaan KKO otti huomioon rikosten luonteen ja seurauksen vakavuuden sekä sen, että tapaus liittyi muutenkin julkisuudessa kiinnostuksen kohteena olevaan eri liikennevälineiden asemaan liikenteessä. KKO ei pitänyt julkisuutta myöskään selvästi leimaavana tai muutoin epäasianmukaisena. Asian saama julkisuus ei siten johtanut rangaistuksen lieventämiseen.

VICTORIA MEDIA SOMESSA

www.victoriamedia.net

www.victoriamedia.net

Victoria Median englanninkieliset ulkomaanuutiset. Mielenkiintoisia ja valikoituja uutisia maailmalta sekä tutustumisen arvoisia tilastoja, julkaisuja ja raportteja.

“UUNINPANKKOPOIKA”

Sakari "Uuninpankkpoika" Timonen

Saku Timonen, Mietteitä peräkamarin uuninpankolta jo vuodesta 2010. ( Klikkaa kuvaa niin pääset Sakarin blogiin)

Isän pikajuna

Jussi "Isän Pikajuna" Korhonen

Isän pikajuna pysähtyy kaikkialle, missä on kerrottavaa, korjattavaa ja kehuttavaa. Jussi Korhonen on vapaa toimittaja ja oululainen isä. Hän haluaa kasvattaa lapsensa maailmaan, jossa ihmiset nähdään yksilöinä eikä numeroina. (Klikkaa kuvasta päästäksesi Jussin blogiin)

:AUTA HARRASTAJAA!!:

:AUTA HARRASTAJAA!!:

On tärkeää että Victoria media ja kaikki sen alasivut voivat tarjota päivittäin mahdollisimman monipuolisesti eri aihealueista sekä toimialueista että yleisesti uutta ja mielenkiintoista luettavaa, sosiaalisessa mediassa jaettavaa ja muutenkin tutkittavaa... Lue miten sinä voit vaikuttaa asiaan!!

PÄÄTOIMITTAJA

PÄÄTOIMITTAJA

Lue kuka ja minkälainen ihminen on koko Victoria Media systeemin takana.

VICTORIA MEDIA

VICTORIA MEDIA

Lue mikä Victoria Media on. Mitä se tekee ja miten se tekee. Tutustu Victoria Mediaan ja luulet vähemmän.

-KANAVAVAHTI-

-KANAVAVAHTI-

Kanavavahdin sivuilla julkaistaa uutisia, ohjelmatietoja, uutiskirjeitä sekä muuta tietoa televisiosta ja sekä radiosta. Kanavavahti on osa Victoria Median sivuja ja sitä ylläpitää Kerttu Vali

CAROLUS NALLE

CAROLUS NALLE

Carolus Nalle on Victoria Median virallinen maskotti. Seuraat Carolus Nallen sivuilta Victoria Median "kulissin takaista" toimintaa.

Vapaa-aika





Google+