Victoria Media

Päätoimittaja: Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi

:KUOPION KAUPUNKI: Puijon urheilulaakson latusillan levennyksen rakentaminen alkaa

Puijon urheilulaaksossa aloitetaan maanantaista 6.8.2018 alkaen latusillan levennyksen rakentaminen sekä latusiltojen kaiteiden uusiminen. Suurmäentien puoleista latusiltaa levennetään ja siltojen kaiteet uusitaan molemmista silloista. Työn arvioidaan valmistuvan syyskuun loppuun mennessä.

Latusillan levennyksen rakentamisen lisäksi alueella on käynnissä myös keväällä aloitetut kuntolenkin kunnostaminen, rullahiihtoreitin ja ensilumensäilytysalueen rakentaminen sekä vesijohdon rakentaminen.

Alueella liikkuu työntekijöiden lisäksi työkoneita ja maansiirtoajoneuvoja. Urheilulaaksossa liikkuvien tulee noudattaa varovaisuutta. Työmaa-alueelle on pääsy kielletty. Työmaa-alueet on eristetty suoja-aidoilla ja varoitusnauhoilla. Erityisesti toivomme pienten ja vähän isompienkin lasten vanhempia ohjeistamaan lapsiaan työmaa-alueen läheisyydessä liikkumisesta sekä työmaan vaaroista.

Latusillat alittava kevyen liikenteen väylä suljetaan liikenteeltä latusiltatyömaan ajaksi. Ihmisiä pyydetään huomioimaan muuttuneet työnaikaiset kulkuyhteydet liikkuessaan Puijon urheilulaakson kautta Julkulan, Rypysuon ja keskustan suunnista. Työnaikaiset kulkuyhteydet ovat Rypysuontieltä lähtevä latusillan alittava murskepintainen väylä tai Ahkiotien kautta.

VICTORIA MEDIA SOMESSA

www.victoriamedia.net

www.victoriamedia.net

Victoria Median englanninkieliset ulkomaanuutiset. Mielenkiintoisia ja valikoituja uutisia maailmalta sekä tutustumisen arvoisia tilastoja, julkaisuja ja raportteja.

“UUNINPANKKOPOIKA”

Sakari "Uuninpankkpoika" Timonen

Saku Timonen, Mietteitä peräkamarin uuninpankolta jo vuodesta 2010. ( Klikkaa kuvaa niin pääset Sakarin blogiin)

Isän pikajuna

Jussi "Isän Pikajuna" Korhonen

Isän pikajuna pysähtyy kaikkialle, missä on kerrottavaa, korjattavaa ja kehuttavaa. Jussi Korhonen on vapaa toimittaja ja oululainen isä. Hän haluaa kasvattaa lapsensa maailmaan, jossa ihmiset nähdään yksilöinä eikä numeroina. (Klikkaa kuvasta päästäksesi Jussin blogiin)

:AUTA HARRASTAJAA!!:

:AUTA HARRASTAJAA!!:

On tärkeää että Victoria media ja kaikki sen alasivut voivat tarjota päivittäin mahdollisimman monipuolisesti eri aihealueista sekä toimialueista että yleisesti uutta ja mielenkiintoista luettavaa, sosiaalisessa mediassa jaettavaa ja muutenkin tutkittavaa... Lue miten sinä voit vaikuttaa asiaan!!

PÄÄTOIMITTAJA

PÄÄTOIMITTAJA

Lue kuka ja minkälainen ihminen on koko Victoria Media systeemin takana.

VICTORIA MEDIA

VICTORIA MEDIA

Lue mikä Victoria Media on. Mitä se tekee ja miten se tekee. Tutustu Victoria Mediaan ja luulet vähemmän.

-KANAVAVAHTI-

-KANAVAVAHTI-

Kanavavahdin sivuilla julkaistaa uutisia, ohjelmatietoja, uutiskirjeitä sekä muuta tietoa televisiosta ja sekä radiosta. Kanavavahti on osa Victoria Median sivuja ja sitä ylläpitää Kerttu Vali

CAROLUS NALLE

CAROLUS NALLE

Carolus Nalle on Victoria Median virallinen maskotti. Seuraat Carolus Nallen sivuilta Victoria Median "kulissin takaista" toimintaa.

Vapaa-aika





Google+