Victoria Media

Päätoimittaja: Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi

Miestä epäillään laittoman maahantulon järjestämisestä

Rajavartiolaitos epäilee marokkolaistaustaista miestä laittoman maahantulon järjestämisestä. Miehen epäillään kuljettaneen kolme marokkolaismiestä henkilöautollaan Pietarista Vaalimaan vastaisen Venäjän rajanylityspaikan läheisyyteen 16.6.2018. Mieskolmikko käveli Venäjän puolelta lauantai-illan ja sunnuntain vastaisen yön aikana maastoitse Suomeen Lappeenrannan Ylämaalla siten, että luvaton rajanylitys tapahtui klo 05:30. Kaakkois-Suomen rajavartioston partio otti kiinni marokkolaiskolmikon aamulla 17.6.2018 Ylämaan alueelta.

Rajavartiolaitoksen esitutkinnassa saatujen tietojen mukaan marokkolaiskolmikko on saapunut Venäjälle Moskovaan 10.6.2018 jalkapallon MM-kisoihin tarkoitetuilla Fan-id-korteilla, jotka korvaavat Venäjän viisumit. Suomessa asuva marokkolaistaustainen mies meni Venäjälle Pietariin henkilöautollaan katsomaan perjantaina 15.6.2018 pelattua Marokon MM-alkulohkon ottelua. Pietariin saapunut marokkolaiskolmikko oli pyytänyt Suomessa asuvalta mieheltä kuljetusta Helsinkiin Marokko-pelin jälkeen koska Helsingissä asui marokkolaiskolmikon sukulaismies. Suomessa asuva mies lupasi ottaa kolmikon henkilöautoonsa, joten he vaihtoivat yhteystietojaan.

Kaakkois-Suomen rajavartioston esitutkinnassa mies kertoi kuljettaneensa 16.6.2018 marokkolaiskolmikon henkilöautollaan noin 200 kilometrin matkan Pietarista noin 15 km päähän Venäjän ja Suomen rajasta, muttei myönnä tienneensä heidän aikomuksiaan ylittää raja laittomasti Suomeen.

Marokkolaiskolmikkoa epäillään valtionrajarikoksesta, koska saapuivat Venäjältä Suomeen laittomasti maastoitse sekä ilman Schengen-alueelle oikeuttavia matkustusasiakirjoja.

Rikosepäilyn esitutkinta on valmistunut ja se on siirretty Salpausselän syyttäjänvirastoon syyteharkintaa varten.

Kaakkois-Suomen rajavartiosto tiedotti tapauksesta tuoreeltaan 18.6.2018.

VICTORIA MEDIA SOMESSA

www.victoriamedia.net

www.victoriamedia.net

Victoria Median englanninkieliset ulkomaanuutiset. Mielenkiintoisia ja valikoituja uutisia maailmalta sekä tutustumisen arvoisia tilastoja, julkaisuja ja raportteja.

“UUNINPANKKOPOIKA”

Sakari "Uuninpankkpoika" Timonen

Saku Timonen, Mietteitä peräkamarin uuninpankolta jo vuodesta 2010. ( Klikkaa kuvaa niin pääset Sakarin blogiin)

Isän pikajuna

Jussi "Isän Pikajuna" Korhonen

Isän pikajuna pysähtyy kaikkialle, missä on kerrottavaa, korjattavaa ja kehuttavaa. Jussi Korhonen on vapaa toimittaja ja oululainen isä. Hän haluaa kasvattaa lapsensa maailmaan, jossa ihmiset nähdään yksilöinä eikä numeroina. (Klikkaa kuvasta päästäksesi Jussin blogiin)

:AUTA HARRASTAJAA!!:

:AUTA HARRASTAJAA!!:

On tärkeää että Victoria media ja kaikki sen alasivut voivat tarjota päivittäin mahdollisimman monipuolisesti eri aihealueista sekä toimialueista että yleisesti uutta ja mielenkiintoista luettavaa, sosiaalisessa mediassa jaettavaa ja muutenkin tutkittavaa... Lue miten sinä voit vaikuttaa asiaan!!

PÄÄTOIMITTAJA

PÄÄTOIMITTAJA

Lue kuka ja minkälainen ihminen on koko Victoria Media systeemin takana.

VICTORIA MEDIA

VICTORIA MEDIA

Lue mikä Victoria Media on. Mitä se tekee ja miten se tekee. Tutustu Victoria Mediaan ja luulet vähemmän.

-KANAVAVAHTI-

-KANAVAVAHTI-

Kanavavahdin sivuilla julkaistaa uutisia, ohjelmatietoja, uutiskirjeitä sekä muuta tietoa televisiosta ja sekä radiosta. Kanavavahti on osa Victoria Median sivuja ja sitä ylläpitää Kerttu Vali

CAROLUS NALLE

CAROLUS NALLE

Carolus Nalle on Victoria Median virallinen maskotti. Seuraat Carolus Nallen sivuilta Victoria Median "kulissin takaista" toimintaa.

Vapaa-aika





Google+