Victoria Media

Päätoimittaja: Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi

KKO: Huostaanottovideon julkaisseiden tuomio säilyi

Korkein oikeus (KKO) on pitänyt ennallaan hovioikeuden tuomion, jolla lasten huostaanoton täytäntöönpanoa koskevan videon julkaisseet kaksi miestä tuomittiin 30 ja 40 päiväsakon suuruisiin sakkorangaistuksiin yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.

Miehistä toisen 9-vuotiaat lapset oli huostaanotettu, ja sosiaaliviranomaiset olivat poliisin avustamina tulleet hakemaan lapsia näiden kotoa. Lasten isä oli kuvannut tilanteen ja toimittanut videon toiselle miehelle, joka oli sumennettuaan videolla näkyvien henkilöiden kasvoja julkaissut videon YouTubessa. Lapset olivat kuitenkin olleet videolta tunnistettavissa.

KKO katsoi, ettei videon julkaiseminen ollut oikeutettua pelkästään sillä perusteella, että julkaisemiseen oli lasten huoltajien suostumus. Huoltajalla on oikeus päättää lasta koskevista asioista ja siten lähtökohtaisesti oikeus päättää myös lasta koskevien tietojen julkaisemisesta. Tiedon julkaisemisesta päättäessään huoltajan tulee kuitenkin ottaa huomioon lapsen itsenäinen oikeus yksityiselämän suojaan ja lapsen etu.

KKO puntaroi asiaa perusoikeuksina turvattujen yksityisyyden suojan ja sananvapauden toteutumisen kannalta. KKO katsoi, että videon julkaisemisessa oli sinänsä ollut kysymys yleiseltä kannalta merkittävästä asiasta eli viranomaisten toiminnan asianmukaisuudesta. Huostaanottoon liittyviä tietoja sisältäneen ja lasten tunteita tehokkaasti kuvanneen videon julkaiseminen oli kuitenkin voimakkaasti loukannut lasten yksityisyyttä. Videon julkaiseminen internetissä, missä kuka tahansa oli voinut katsoa sen ja mistä sen poistaminen saattoi olla käytännössä mahdotonta, oli lisäksi ollut omiaan lisäämään videon julkaisemisen vahingollisuutta. Videon julkaiseminen ei ollut lasten edun mukaista.

VICTORIA MEDIA SOMESSA

www.victoriamedia.net

www.victoriamedia.net

Victoria Median englanninkieliset ulkomaanuutiset. Mielenkiintoisia ja valikoituja uutisia maailmalta sekä tutustumisen arvoisia tilastoja, julkaisuja ja raportteja.

“UUNINPANKKOPOIKA”

Sakari "Uuninpankkpoika" Timonen

Saku Timonen, Mietteitä peräkamarin uuninpankolta jo vuodesta 2010. ( Klikkaa kuvaa niin pääset Sakarin blogiin)

Isän pikajuna

Jussi "Isän Pikajuna" Korhonen

Isän pikajuna pysähtyy kaikkialle, missä on kerrottavaa, korjattavaa ja kehuttavaa. Jussi Korhonen on vapaa toimittaja ja oululainen isä. Hän haluaa kasvattaa lapsensa maailmaan, jossa ihmiset nähdään yksilöinä eikä numeroina. (Klikkaa kuvasta päästäksesi Jussin blogiin)

:AUTA HARRASTAJAA!!:

:AUTA HARRASTAJAA!!:

On tärkeää että Victoria media ja kaikki sen alasivut voivat tarjota päivittäin mahdollisimman monipuolisesti eri aihealueista sekä toimialueista että yleisesti uutta ja mielenkiintoista luettavaa, sosiaalisessa mediassa jaettavaa ja muutenkin tutkittavaa... Lue miten sinä voit vaikuttaa asiaan!!

PÄÄTOIMITTAJA

PÄÄTOIMITTAJA

Lue kuka ja minkälainen ihminen on koko Victoria Media systeemin takana.

VICTORIA MEDIA

VICTORIA MEDIA

Lue mikä Victoria Media on. Mitä se tekee ja miten se tekee. Tutustu Victoria Mediaan ja luulet vähemmän.

-KANAVAVAHTI-

-KANAVAVAHTI-

Kanavavahdin sivuilla julkaistaa uutisia, ohjelmatietoja, uutiskirjeitä sekä muuta tietoa televisiosta ja sekä radiosta. Kanavavahti on osa Victoria Median sivuja ja sitä ylläpitää Kerttu Vali

CAROLUS NALLE

CAROLUS NALLE

Carolus Nalle on Victoria Median virallinen maskotti. Seuraat Carolus Nallen sivuilta Victoria Median "kulissin takaista" toimintaa.

Vapaa-aika





Google+