Victoria Media

Päätoimittaja: Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi

:TYÖSUOJELU: Työnantaja tuomittiin 75 päiväsakkoon putoamissuojauksen laiminlyönnistä

Pirkanmaan käräjäoikeus on 14.2.2018 tuominnut tamperelaista rakennusalan yritystä pyörittäneen yrittäjän työturvallisuusrikoksista sakkorangaistukseen. Syyttäjä luopui vaatimasta rikoksella saadun hyödyn menettämistä, koska yrityksen toiminta oli lakannut.

Käsiteltävänä ollut työturvallisuusrikos tuli ilmi, kun kangasalalaisen omakotitalon vesikatolla viimeistelytöitä tehnyt työntekijä oli maaliskuussa 2017 pudonnut alas maahan loukkaantuen vakavasti. Tapaturman johdosta tehdyllä työsuojelutarkastuksella kävi ilmi, etteivät työntekijät olleet käyttäneet turvavaljaita ja -köyttä työskennellessään noin kuuden metrin korkeudella vesikatolla. Lisäksi työsuojelutarkastuksella kävi ilmi, ettei työnantaja ollut laatinut kohteesta kirjallista putoamissuunnitelmaa eikä rakennusturvallisuusasetuksen edellyttämiä suojakaiteita tai muita suojarakenteita ollut käytetty kohteessa. Työnantaja oli myös laiminlyönyt sekä valvoa suojakypärän käyttöä työmaalla että järjestää riittävän turvallisen kulkutien katolle.  

Käräjäoikeus totesi, että yrittäjä oli syyllistynyt vakaviin laiminlyönteihin koskien työturvallisuusmääräyksiä ja tuomitsi yrittäjän 75 päiväsakkoon.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korostaa, että korkealla tehtävässä työssä ensisijainen putoamissuojaus on toteutettava esimerkiksi telinein, suojakaitein, suojaverkoin tai muiden rakenteisiin kiinnitettävien putoamisen estävien suojarakenteiden taikka henkilönostimien avulla. Jos tällaisten laitteiden tai rakenteiden käyttäminen ei työn luonteen vuoksi ole mahdollista, on käytettävä tarkoitukseen soveltuvaa valjastyyppistä henkilösuojainta köysineen.

VICTORIA MEDIA SOMESSA

www.victoriamedia.net

www.victoriamedia.net

Victoria Median englanninkieliset ulkomaanuutiset. Mielenkiintoisia ja valikoituja uutisia maailmalta sekä tutustumisen arvoisia tilastoja, julkaisuja ja raportteja.

“UUNINPANKKOPOIKA”

Sakari "Uuninpankkpoika" Timonen

Saku Timonen, Mietteitä peräkamarin uuninpankolta jo vuodesta 2010. ( Klikkaa kuvaa niin pääset Sakarin blogiin)

Isän pikajuna

Jussi "Isän Pikajuna" Korhonen

Isän pikajuna pysähtyy kaikkialle, missä on kerrottavaa, korjattavaa ja kehuttavaa. Jussi Korhonen on vapaa toimittaja ja oululainen isä. Hän haluaa kasvattaa lapsensa maailmaan, jossa ihmiset nähdään yksilöinä eikä numeroina. (Klikkaa kuvasta päästäksesi Jussin blogiin)

:AUTA HARRASTAJAA!!:

:AUTA HARRASTAJAA!!:

On tärkeää että Victoria media ja kaikki sen alasivut voivat tarjota päivittäin mahdollisimman monipuolisesti eri aihealueista sekä toimialueista että yleisesti uutta ja mielenkiintoista luettavaa, sosiaalisessa mediassa jaettavaa ja muutenkin tutkittavaa... Lue miten sinä voit vaikuttaa asiaan!!

PÄÄTOIMITTAJA

PÄÄTOIMITTAJA

Lue kuka ja minkälainen ihminen on koko Victoria Media systeemin takana.

VICTORIA MEDIA

VICTORIA MEDIA

Lue mikä Victoria Media on. Mitä se tekee ja miten se tekee. Tutustu Victoria Mediaan ja luulet vähemmän.

-KANAVAVAHTI-

-KANAVAVAHTI-

Kanavavahdin sivuilla julkaistaa uutisia, ohjelmatietoja, uutiskirjeitä sekä muuta tietoa televisiosta ja sekä radiosta. Kanavavahti on osa Victoria Median sivuja ja sitä ylläpitää Kerttu Vali

CAROLUS NALLE

CAROLUS NALLE

Carolus Nalle on Victoria Median virallinen maskotti. Seuraat Carolus Nallen sivuilta Victoria Median "kulissin takaista" toimintaa.

Vapaa-aika





Google+