Victoria Media

Päätoimittaja: Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi

Myyrmäen urheilupuiston entinen toimitusjohtaja tuomittiin hovioikeudessa ehdolliseen vankeuteen törkeästä kirjanpito­rikoksesta

Myyrmäen Urheilupuisto Oy:n entiselle toimitusjohtajalle oli käräjäoikeudessa vaadittu rangaistusta luottamusaseman väärinkäytöstä ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Lisäksi Myyrmäen Urheilupuisto Oy oli esittänyt noin 500.000 euron vahingonkorvausvaatimukset.

Vantaan käräjäoikeus hylkäsi syytteet ja vahingonkorvausvaatimukset. Käräjäoikeus katsoi, että toimitusjohtaja ei ollut yhtiön taloudellisia ja oikeudellisia asioita hoitaessaan väärinkäyttänyt luottamusasemaansa eikä hän ollut yhtiön edustajana laiminlyönyt liiketapahtumien kirjaamista yhtiön kirjanpitoon.

Syyttäjä ja Myyrmäen Urheilupuisto Oy valittivat asiasta hovioikeuteen.

Hovioikeus hylkäsi käräjäoikeuden tavoin syytteen luottamusaseman väärinkäytöstä. Törkeässä kirjanpitorikoksessa oli kysymys siitä, että Myyrmäen Urheilupuisto Oy:n erään yhtiön kanssa solmimaan yhteistyösopimukseen perustuvia, kyseisen yhtiön suoraan kolmannelle taholle suorittamia maksuja ei ollut kirjattu Myyrmäen Urheilupuisto Oy:n kirjanpitoon. Hovioikeus on katsonut, että nämä suoritukset olisi tullut kirjata Myyrmäen Urheilupuisto Oy:n kirjanpitoon ja että yhtiön entinen toimitusjohtaja oli laiminlyönyt huolehtia kirjanpidon oikeellisuudesta. Entinen toimitusjohtaja tuomittiin tältä osin törkeästä kirjanpitorikoksesta 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Lisäksi yhtiön entinen toimitusjohtaja velvoitettiin suorittamaan Myyrmäen Urheilupuisto Oy:lle 75.000 euroa vahingonkorvauksia. Vahingon katsottiin aiheutuneen siitä, että toimitusjohtaja oli toimivaltansa ylittäen tehnyt muutoksia Myyrmäen Urheilupuisto Oy:n erään yhtiön kanssa solmimaan yhteistyösopimukseen, mistä Myyrmäen Urheilupuisto Oy:lle oli aiheutunut edellä mainitun suuruiseksi arvioitu vahinko.

VICTORIA MEDIA SOMESSA

www.victoriamedia.net

www.victoriamedia.net

Victoria Median englanninkieliset ulkomaanuutiset. Mielenkiintoisia ja valikoituja uutisia maailmalta sekä tutustumisen arvoisia tilastoja, julkaisuja ja raportteja.

“UUNINPANKKOPOIKA”

Sakari "Uuninpankkpoika" Timonen

Saku Timonen, Mietteitä peräkamarin uuninpankolta jo vuodesta 2010. ( Klikkaa kuvaa niin pääset Sakarin blogiin)

Isän pikajuna

Jussi "Isän Pikajuna" Korhonen

Isän pikajuna pysähtyy kaikkialle, missä on kerrottavaa, korjattavaa ja kehuttavaa. Jussi Korhonen on vapaa toimittaja ja oululainen isä. Hän haluaa kasvattaa lapsensa maailmaan, jossa ihmiset nähdään yksilöinä eikä numeroina. (Klikkaa kuvasta päästäksesi Jussin blogiin)

:AUTA HARRASTAJAA!!:

:AUTA HARRASTAJAA!!:

On tärkeää että Victoria media ja kaikki sen alasivut voivat tarjota päivittäin mahdollisimman monipuolisesti eri aihealueista sekä toimialueista että yleisesti uutta ja mielenkiintoista luettavaa, sosiaalisessa mediassa jaettavaa ja muutenkin tutkittavaa... Lue miten sinä voit vaikuttaa asiaan!!

PÄÄTOIMITTAJA

PÄÄTOIMITTAJA

Lue kuka ja minkälainen ihminen on koko Victoria Media systeemin takana.

VICTORIA MEDIA

VICTORIA MEDIA

Lue mikä Victoria Media on. Mitä se tekee ja miten se tekee. Tutustu Victoria Mediaan ja luulet vähemmän.

-KANAVAVAHTI-

-KANAVAVAHTI-

Kanavavahdin sivuilla julkaistaa uutisia, ohjelmatietoja, uutiskirjeitä sekä muuta tietoa televisiosta ja sekä radiosta. Kanavavahti on osa Victoria Median sivuja ja sitä ylläpitää Kerttu Vali

CAROLUS NALLE

CAROLUS NALLE

Carolus Nalle on Victoria Median virallinen maskotti. Seuraat Carolus Nallen sivuilta Victoria Median "kulissin takaista" toimintaa.

Vapaa-aika





Google+