Victoria Media

Päätoimittaja: Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi

Poliisi tehnyt lukuisia kotietsintöjä eri puolilla Suomea – toiminta kytkeytyy laajaan operaatioon, jonka kohteena on rikollisjärjestö United Brotherhood

Kuva: POLIISI

Viranomaiset ovat viime ja tämän viikon aikana tehneet kotietsintäoperaatioita rikollisjärjestö United Brotherhoodiin (UB) liittyviin tiloihin eri puolilla Suomea. Etsinnät liittyvät eri poliisiyksiköissä tehtäviin esitutkintoihin, joissa UB:n jäseniä ja järjestöön kytkeytyviä henkilöitä epäillään muun muassa törkeistä huumausainerikoksista, väkivaltarikoksista ja erilaisista talousrikoksista.

Erilaisia poliisioperaatioita on reilun viikon aikana tehty Tampereella, Turussa, Jyväskylässä, Lahdessa, Joensuussa, Vantaalla, Porvoossa, Tuusulassa ja Helsingissä.

– Kotietsinnöillä on löytynyt runsaasti ampuma-aseita. Myös huumausaineita on takavarikoitu useista kohteista, kertoo rikostarkastaja Ari Lahtela Keskusrikospoliisista.

Etsintöjen lisäksi poliisi on ottanut kiinni kaikkiaan 18 henkilöä eri paikkakunnilta ja osa kiinniotetuista kuuluu järjestön johtoon. Esimerkiksi Turussa otettiin maanantaina 2.9. kiinni yhdeksän henkilöä.

– Turun kiinniotot liittyvät siihen, että poliisi epäilee United Brotherhoodin jäsenien järjestäneen huumausaineita vankiloihin tavoitellen huomattavaa rahallista hyötyä. Varsinais-Suomen käräjäoikeus vangitsi henkilöt poliisin vaatimuksesta torstaina. Heitä epäillään törkeistä huumausainerikoksista, sanoo Turun jutun tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Aki Lahtinen Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Tänään maanantaina 9.9. poliisi on tukenut Rikosseuraamuslaitosta vankiloissa tehtävissä etsintäoperaatioissa. Etsintöjä on tehty Riihimäen, Sukevan ja Turun vankiloissa.

– United Brotherhoodilla on arviomme mukaan erityisen vahva vaikutusvalta näissä vankiloissa ja siksi operaatiot suunnattiin juuri niihin, kuvaa erityisasiantuntija Sami Peltovuoma Rikosseuraamuslaitoksesta.

Kaiken kaikkiaan viranomaisyhteistyö oli tiivistä reilun viikon aikana tehdyissä operaatioissa. Niihin osallistui poliisiyksiköiden, Tullin ja Rikosseuraamuslaitoksen lisäksi esimerkiksi Rajavartiolaitos kaluston osalta.

Taustalla yli vuoden kestänyt viranomaisyhteistyö

Toimintaviikko on osa viranomaisten kaikkiaan 15 kuukautta kestänyttä, kesäkuussa 2018 alkanutta valtakunnallista operaatiota, jonka tavoitteena on ollut torjua nimenomaan UB:n toimintaa Suomessa ja kansainvälisesti. Yhteistyössä ovat olleet mukana kaikki poliisilaitokset, Keskusrikospoliisi, Poliisihallitus, Tulli, Rikosseuraamuslaitos ja Valtakunnansyyttäjänvirasto. Lisäksi kansainvälinen yhteistyö on ollut tiivistä Europolin, Espanjan, Viron, Hollannin, Liettuan ja Kolumbian viranomaisten kanssa.

Operaation yleisjohtajana toimivan rikostarkastaja Ari Lahtelan mukaan United Brotherhood valittiin kohteeksi, koska se on viranomaisten arvion mukaan kaikkein vahingollisin Suomessa toimivista järjestäytyneen rikollisuuden ryhmittymistä esimerkiksi sen jäsenten väkivaltarikosten määrällä mitattuna.

– UB:n ja siihen kytkeytyvän Bad Unionin jäsenet ovat tällä vuosikymmenellä olleet epäiltyinä yli 1300 rikosilmoituksessa. Niistä suuri osa liittyy epäiltyihin huumausaine-, väkivalta- ja ampuma-aserikoksiin. UB on Suomen oikeuskäytännössä toistuvasti todettu rikollisryhmäksi, ja jengin jäsenyys on usein ollut koventamisperusteena rangaistusta määrättäessä, Lahtela sanoo.

Reilun vuoden aikana UB:lta on takavarikoitu kaikkiaan 160 asetta, joiden joukossa on useita automaattiaseita. Huumausaineita, eli amfetamiinia, metamfetamiinia, kokaiinia, hasista ja marihuanaa on takavarikossa noin 55 kilogrammaa. Lisäksi helmikuussa Hämeen poliisilaitos ja Tulli tekivät Suomen suurimman ekstaasitakavarikon, kun lahtelaisesta yksityisasunnosta takavarikoitiin yli 150 000 ekstaasitablettia.

– Esitutkinnan perusteella lasti oli tulossa nimenomaan rikollisjärjestö United Brotherhoodin levitettäväksi, eli rahoitus on käytännössä tullut sen kautta. Toiminta on ollut ammattimaista ja järjestäytynyttä. Tällaisia juttuja voidaan paljastaa kotimaisen ja kansainvälisen yhteistyön sekä pitkäjänteisen rikostiedustelun avulla, sanoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Pälvi Suokas Hämeen poliisilaitokselta.

Lahdessa tehdyn törkeisiin huumausainerikoksiin liittyvän tutkinnan lisäksi operaation aikana on valmistunut useita muita esitutkintoja UB:hen liittyen. Tutkinnat ovat liittyneet muun muassa törkeisiin huumausaine- ja väkivaltarikoksiin. Lisäksi lukuisia esitutkintoja on edelleen käynnissä.

Rikoshyötyä on 15 kuukautta kestäneen operaation aikana saatu turvattua poliisin arvion mukaan 2,6 miljoonan euron edestä.

– Järjestäytyneen rikollisuuden torjunta vaatii kokonaisvaltaista lähestymistapaa sekä kaikkien poliisiyksiköiden, muiden lainvalvontaviranomaisten ja syyttäjien tiivistä yhteistyötä, ja myös kansainvälistä tiedonvaihtoa. Keskeistä on riittävä tiedonvaihto edellytyksien mahdollistaessa sen. Tämä kyseinen kokonaisuus on erinomainen esimerkki hyvin toteutuneesta yhteistyöstä eri toimijoiden välillä, toteaa poliisitarkastaja Teemu Saukoniemi Poliisihallituksesta.

VICTORIA MEDIA SOMESSA

www.victoriamedia.net

www.victoriamedia.net

Victoria Median englanninkieliset ulkomaanuutiset. Mielenkiintoisia ja valikoituja uutisia maailmalta sekä tutustumisen arvoisia tilastoja, julkaisuja ja raportteja.

“UUNINPANKKOPOIKA”

Sakari "Uuninpankkpoika" Timonen

Saku Timonen, Mietteitä peräkamarin uuninpankolta jo vuodesta 2010. ( Klikkaa kuvaa niin pääset Sakarin blogiin)

Isän pikajuna

Jussi "Isän Pikajuna" Korhonen

Isän pikajuna pysähtyy kaikkialle, missä on kerrottavaa, korjattavaa ja kehuttavaa. Jussi Korhonen on vapaa toimittaja ja oululainen isä. Hän haluaa kasvattaa lapsensa maailmaan, jossa ihmiset nähdään yksilöinä eikä numeroina. (Klikkaa kuvasta päästäksesi Jussin blogiin)

:AUTA HARRASTAJAA!!:

:AUTA HARRASTAJAA!!:

On tärkeää että Victoria media ja kaikki sen alasivut voivat tarjota päivittäin mahdollisimman monipuolisesti eri aihealueista sekä toimialueista että yleisesti uutta ja mielenkiintoista luettavaa, sosiaalisessa mediassa jaettavaa ja muutenkin tutkittavaa... Lue miten sinä voit vaikuttaa asiaan!!

PÄÄTOIMITTAJA

PÄÄTOIMITTAJA

Lue kuka ja minkälainen ihminen on koko Victoria Media systeemin takana.

VICTORIA MEDIA

VICTORIA MEDIA

Lue mikä Victoria Media on. Mitä se tekee ja miten se tekee. Tutustu Victoria Mediaan ja luulet vähemmän.

-KANAVAVAHTI-

-KANAVAVAHTI-

Kanavavahdin sivuilla julkaistaa uutisia, ohjelmatietoja, uutiskirjeitä sekä muuta tietoa televisiosta ja sekä radiosta. Kanavavahti on osa Victoria Median sivuja ja sitä ylläpitää Kerttu Vali

CAROLUS NALLE

CAROLUS NALLE

Carolus Nalle on Victoria Median virallinen maskotti. Seuraat Carolus Nallen sivuilta Victoria Median "kulissin takaista" toimintaa.

Vapaa-aika





Google+