Victoria Media

Päätoimittaja: Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi

:TIETOSUOJA: Poliisin uudessa lomakejärjestelmässä ollut virhe korjattu – Muutaman kymmenen ihmisen henkilötietoja päätyi ulkopuolisille

Poliisin kenttätyössä huomattiin, että liikenneonnettomuuksia koskevassa lomakkeessa oli virhe, jonka seurauksena ylimääräistä henkilötietoa tulostui lomakkeelle. Kaikkiin osallisiin on oltu yhteyksissä. Lomakkeen virhe korjattiin välittömästi, kun se havaittiin.

Lomakejärjestelmän avulla tulostettiin kuudentoista liikenneonnettomuuden osallisille lomake, johon oli tulostunut muiden liikenneonnettomuuden osallisten perustietojen, kuten nimen ja syntymäajan, lisäksi ylimääräisinä tietoina yhteystiedot ja tieto puhalluskokeen tuloksesta. Ongelma koski ainoastaan 1. – 3.6.2020 iltapäivään mennessä tapahtuneita liikenneonnettomuuksia, joista on tulostettu osallisille lomake vakuutusta varten.

Poliisi on lähettänyt tiedon virheestä kaikille osallisille lain edellyttämällä tavalla ja pyytänyt palauttamaan virheelliset lomakkeet. Yksittäisessä onnettomuudessa on ollut enimmillään viisi osallista. Onnettomuuksissa on ollut yhteensä 47 osallista, joita lomakevirhe koskee.

Virhe lomakkeessa havaittiin kenttätyössä ja asian selvittäminen käynnistyi heti poliisin sisäisenä poikkeamailmoituksena. Poliisi on tehnyt tietosuojavaltuutetulle ilmoituksen henkilötietojen suojaan liittyvästä poikkeamasta. Virhe on korjattu välittömästi.

Virheellinen lomake syntyi järjestelmäuudistuksessa – korjaus heti havainnon jälkeen

Poliisin lomakejärjestelmää uudistettiin, kun uusi tieliikennelaki astui voimaan. Uudistus otettiin käyttöön 1.6.2020 kello 00:00. Virheellinen lomake otettiin pois käytöstä välittömästi virheen havaitsemisen jälkeen 3.6.2020 ja siihen tehtiin tarvittavat korjaukset. Korjattu lomake palautettiin käyttöön 4.6.2020.

Poliisin poikkeamailmoitukset ovat sisäinen raportointitapa kaikista turvallisuuteen ja tietoturvaan liittyvistä ongelmista. Poikkeamailmoitusten nopean käsittelyn avulla ongelmiin pystytään tarttumaan viiveettä.

– Poliisi kiinnittää tietosuojaan jatkuvaa huomiota. Toimimme tehtäväkentällä, jossa meidän tulee erityisesti suojella ihmisten yksityisyyttä ja muita oikeuksia. Olemme tapahtuneesta pahoillamme, sanoo tiedonhallintapäällikkö Annina Hautala Poliisihallituksesta.

– Olemme kehittäneet ymmärrystä tietosuojasta kouluttamalla ja ohjeistamalla omaa henkilöstöämme säännöllisesti. Kiitämme erityisesti niitä kenttäpoliiseja, jotka virheen huomasivat ja tekivät siitä heti poikkeamailmoituksen. Opimme tapahtuneesta ja olemme myös ryhtyneet toimiin, jotta vastaavaa ei tapahtuisi toiste, toteaa Hautala.

Liked it? Take a second to support Kerttu Vali on Patreon!

Paypal Tuki

Tue uutisharrastustani

VICTORIA MEDIA SOMESSA

www.victoriamedia.net

www.victoriamedia.net

Victoria Median englanninkieliset ulkomaanuutiset. Mielenkiintoisia ja valikoituja uutisia maailmalta sekä tutustumisen arvoisia tilastoja, julkaisuja ja raportteja.

-KANAVAVAHTI-

-KANAVAVAHTI-

Kanavavahdin sivuilla julkaistaa uutisia, ohjelmatietoja, uutiskirjeitä sekä muuta tietoa televisiosta ja sekä radiosta. Kanavavahti on osa Victoria Median sivuja ja sitä ylläpitää Kerttu Vali

Vapaa-aika





Google+