KOULUVÄKIVALTA: Oppilas joutui välitunnilla väkivallan uhriksi ja vietiin ambulanssilla sairaalaan – Askolan kunta: ”Olemme syvästi pahoillamme”

Askolan kunta tiedotti tänään tapahtumista. Tiedotteen mukaan tiistaina sattuneessa väkivallanteossa oli osallisina kolme koulun oppilasta. Askolan yläkoululla ti 26.9.2023 tapahtuneeseen väkivallantekoon puututtiin välittömästi Askolan yläkoululla tapahtui eilen tiistaina 26.9.2023 poikkeuksellinen…

:TIETOSUOJA: Yango saa jatkaa toimintaansa Suomessa toistaiseksi – Taksiliitto huolissaan Yangon tietojen päätymisestä Venäjälle

Tietosuojavaltuutetun toimisto sekä Alankomaiden ja Norjan tietosuojaviranomaiset ovat selvittäneet Yango-taksipalvelun toimintaa sekä sopineet käsittelyn seuraavista vaiheista. Koska Venäjän taksilainsäädäntöä ei uusien selvitysten perusteella sovelleta Yangon toimintaan Suomessa, tietosuojavaltuutettu on poistanut…

:TIETOMURTO: Yli 6 000 päijäthämäläisen henkilötietoja on voinut vuotaa verkkohyökkäyksessä

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen Tena-tuotteiden hoitotarvikejakelun asiakkaat ovat saattaneet joutua tietoturvaloukkauksen kohteeksi. Päijät-Hämeen hyvinvointialueen inkontinenssituotteiden kuljetuspalvelusta vastaava Westlog Oy on joutunut kyberhyökkäyksen kohteeksi. Tietoturvaloukkaus voi koskea hyvinvointialueen asiakkaiden nimeä, yhteystietoja, mahdollista järjestelmässä…

:URJALAN KUNTA: Juomavesi on edelleen keitettävä Urjalan kunnan vesilaitoksen alueella (Sunnuntai 24.9. klo 15.45)

Juomavedessä on havaittu torstaina 21.9.2023 ja perjantaina 22.9.2023 otetuissa talousvesinäytteissä pieniä määriä koliformisia bakteereita ja yksittäisiä suolistoperäisiä indikaattoribakteereita. Lauantaina 23.9.2023 otetuissa näytteissä ei ole havaittu koliformisia bakteereita eikä suolistoperäisiä indikaattoribakteereita.…