Naiset James Bondin rinnalla vaihtuvat tiuhaan, mutta Bollinger pysyy agentin suosikkijuomana. Valkokankaalla Bollinger on kuplinut hurmaavan agentin lasissa vuodesta 1973, mutta suhteen perusta luotiin jo 1956.  Suomessa 26.lokakuuta ensi-iltaan tulevassa uudessa Skyfall-elokuvassa James Bond kohottaa jälleen lasissaan Bollingeria.

James Bondin suosimat brändit ovat tulleet tunnetuiksi elokuvien myötä, mutta harva tietää Bondin ja Bollingerin suhteen alkaneen jo kirjoissa. Ensimmäisen kerran Bollinger esiintyi James Bondin yhteydessä jo vuonna 1956 Ian Flemingin kirjassa Timantit ovat ikuisia. Kirjassa Bond-tyttö Tiffany Case lähettää pullon Bollingeria James Bondin hyttiin Queen Mary ?aluksella. Juomavalinta oli kirjailijalle luonteva, sillä Bollingerin samppanjatalo oli ollut kuninkaallisen perheen viinitoimittaja jo vuodesta 1884, ja siksi se sopi myös Britannian M16 agentin tyyliin.

Kirjasta valkokankaalle

Bond-elokuvien tuotannon siirryttyä Broccoli-Wilson -perheelle, he ryhtyivät etsimään juomaa, joka sopisi Bondin tinkimättömään makuun. Tuottajien mielestä James Bondin suosikkiviinin tuli kuvastaa hänen elinvoimaisuuttaan, hienostuneisuuttaan ja kosmopoliitin luonnetta sekä tietenkin kertoa päähenkilön kiinnostuksesta ylellisiin asioihin elämässä. Bollinger oli kaikkea tätä ja lisäksi luonteeltaan ainutlaatuinen.

Bollingerin ensiesiintyminen valkokankaalla tapahtui 1973 elokuvassa Elä ja anna toisten kuolla, kun James Bond tilaa pullon Bollingeria hotellihuoneeseensa San Moniquessa. ”I’d like a bottle of Bollinger, please. Slightly chilled, two glasses, thank you”, lausui Roger Moore.                                                                                           

Roger Mooren ajoista lähtien Bollinger on säilynyt salaisen agentin suosikkijuomana pääosanesittäjästä toiseen, ja näin myös Daniel Craig saa nauttia tästä laadukkaasta samppanjasta. Vaikka 007-agentille maistuvat muutkin juomat, kuten Martinit, Bollingeria agentti siemailee elokuvissa eniten.

Bollinger – samppanjan aatelia vuodesta 1829

Bollinger on yksi Champagnen perinteikkäimpiä ja suurimpia nimiä. Samppanjatalo syntyi vuonna 1829, jolloin saksalainen liikemies Jacques Bollinger ja maanomistaja Admiral de Villermont päättivät yhdistää businessälynsä, hyvän maaperän ja köynnökset. Tilan nykyinen asema maailman johtavana samppanjan tuottajana sai varsinaisen alkusysäyksensä, kun Madame Lilly Bollinger, otti talon johtaakseen vuonna 1941. ’Aunt Lilly’ laajensi yritystoimintaa seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana ostamalla lisää viinitarhoja alueelta ja markkinoiden tilan tuotteita ympäri maailman.

Tänä päivänä Bollinger kuuluu samppanjoiden eliittiin, ja tilan tärkeimpänä tavoitteena on ylläpitää viiniensä tyyli, korkea laatu ja arvostus.  Laatu lähtee viinitarhoista ja rypäleiden valinnasta. Tilan omat 163 hehtaaria viinitarhoja tuottavat 80 prosenttia rypäleistä, mikä on alalla poikkeuksellista ja takaa korkean laadun. Omaa satoa täydennetään ostamalla rypäleitä pitkäaikaisilta sopimusviljelijöiltä, jotka seuraavat Bollingerin laatuvaatimuksia. Bollingerin samppanjaan käytettävät rypäleet valitaan aina huolellisesti ja vain parhaista rypäleistä valmistetaan samppanjaa.

Bollinger on monella tavalla ainutlaatuinen viinitalo. Samppanjan valmistuksessa käytetään ainoastaan rypäleiden ensimmäisessä puristuksessa saatu mehu (cuvée) ja käymiseen käytetään yhä tammitynnyreitä, mikä on iso osa tilan identiteettiä. Oma tynnyrintekijäkin Bollingerilta löytyy.

Samppanja kypsyy Bollingerilla magnum-pulloissa luonnonkorkin alla ja kypsytysaika on harvinaisen pitkä. Bollinger on myös kehittänyt oman ”Recently Disgorged” uniikkisamppanjan. RD-samppanja kypsyy pullossa sakkojen päällä vähintään 8 vuotta. Lopullinen korkitus tapahtuu vain hieman ennen samppanjan markkinoillelaskua ja korkituspäivämäärä löytyy takaetiketistä. Tämä erikoismenettely tuo samppanjalle syvyyttä, monivivahteisuutta, aromaattisuutta ja poikkeuksellista tuoreutta.

”I drink it when I’m happy and when I’m sad. Sometimes I drink it when I’m alone. When I have company I consider it obligatory. I trifle with it if I’m not hungry and drink it when I am. Otherwise, I never touch it—unless I’m thirsty.”

Madame Lilly Bollinger 1961 Daily Mailin haastattelussa

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.