Karttakeskus toimittaa kartta- ja reittiaineistot Fonectan uusiin karttapalveluihin. Uutta palveluissa on niiden nopea päivittyminen: kartat päivitetään kaksi kertaa kuukaudessa. Käyttäjät on otettu mukaan pitämään kartat ajan tasalla.

”Karttakeskukselta saamme laadukkaan kartta- ja reittiaineiston, mutta pystyimme myös luomaan prosessin, jonka avulla voimme päivittää aineistoja käyttäjien palautteen perusteella nopeassa tahdissa. Aiemmin kartat päivitettiin kaksi kertaa vuodessa”, Fonecta Karttojen tuoteomistaja Toni Wistbacka sanoo.

Kartat ovat aina olleet olennainen osa Fonectaa ja yhtiön internethakupalveluja. Uudessa palvelussa haluttiin tarjota käyttäjille tarkkojen karttojen lisäksi nopea ja helppokäyttöinen kanava karttakorjauspyynnöille.

Fonecta ohjaa pyynnöt Karttakeskukselle, joka tarkastaa kaikki ilmoitukset ja tekee jatkuvasti korjauksia aineistoonsa. Esimerkiksi tien nimi voi olla kirjoitettu väärin tai muuttunut. Fonectan karttoihin muutokset viedään kahden viikon välein.

”Tämä on ensimmäisiä kaupallisia karttapalveluja, jota päivitetään jatkuvasti nimenomaan käyttäjien palautteen perusteella. Uskomme tällaisen toimintatavan yleistyvän tiedon tuottamisessa keräämisessä yleensäkin”, Karttakeskuksen johtaja Sami Masala toteaa.

Palveluja käyttävät paitsi kuluttajat myös Fonectan yhteistyökumppanit, jotka hyödyntävät karttoja omilla sivustoillaan ja omissa palveluissaan tukemassa liiketoimintaa ja tehostamassa päätöksentekoa.

Fonecta
Fonectan asiakkaana on lähes koko Suomi: 4 miljoonaa kuluttaja-asiakasta ja 100 000 yritystä. Fonecta helpottaa kuluttajien elämää tarjoamalla apua ajasta, paikasta ja viestintävälineestä riippumatta. Yrityksiä Fonecta auttaa kasvamaan ja palvelemaan asiakkaitaan paremmin tarjoamalla kustannustehokkaita digitaalisia ratkaisuja. Vuonna 2011 konsernin liikevaihto oli 193 miljoonaa euroa.

Karttakeskus Oy

Karttakeskus Oy on Affecto Oyj:n kokonaan omistama, Suomen suurin ainoastaan paikkatietoratkaisuihin keskittyvä tietotekniikkatoimittaja. Yhtiön liikevaihto vuonna 2010 oli runsaat 11 miljoonaa euroa, ja sillä on henkilöstöä 80. Karttakeskus tarjoaa asiakkailleen paikkatietokonsultointia, IT-ratkaisuja, digitaalisia navigointi- ja karttapalveluja sekä ulkoistuspalveluja.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.