Talousvaliokunta puoltaa hallituksen esitystä uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta annetun lain muuttamisesta (TaVM 7/2012 vp — HE 107/2012 vp). Muutoksella sidotaan EU:n valtiontukisääntelyn edellyttämällä tavalla metsähakkeen tuotantotuki turpeen verotasoon. Samoin uudella sääntelyllä mahdollistetaan nk. kaasutuspreemion maksaminen metsähaketta käytettäessä.

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on kiinnitetty huomiota energiatukien ja –verojen muutoksista koituvaan epävarmuuteen toimintaympäristön osalta. Talousvaliokunta suhtautuu näihin arvioihin vakavasti. Uusiutuvan energian käytön lisääminen, energiaomavaraisuuden kasvattaminen ja päästöjen alentaminen edellyttävät ennakoitavaa ja mahdollisimman vakaata toimintaympäristöä, jonka puitteissa on mahdollista suunnitella

pitkäaikaisia investointeja. Sääntely muodostaa toiminnan kannalta yhden merkittävän osa-alueen.

Valiokunta painottaa, että edellä mainittuihin seikkoihin on kiinnitettävä erityistä huomiota parhaillaan vireillä olevassa valtioneuvoston ilmasto- ja energiastrategian päivitystyössä. Sen yhteydessä tullaan arvioimaan myös uusiutuvan energian tukipäätösten toimivuutta ja vaikuttavuutta.

Valiokunta toteaa, että lakiesitys tuo osaltaan esille tukijärjestelmän monimutkaisuuden. Muutettaessa yhtä osaa on sillä heijastusvaikutuksia laajemminkin tukijärjestelmään. Sääntelyn monimutkaisuutta lisää EU:n valtiontukisääntely lupamenettelyineen. Vaikka toimintaympäristön ennakoitavuus ei puolla merkittäviä muutoksia tukijärjestelmään, pitää valiokunta selvityksen tekemistä tarpeellisena. Sen yhteydessä tulee ottaa tasapainoisesti huomioon energiasektorin ohella myös mm. teollisuuden tarpeet ja tarkastella toimintaympäristön sääntelyä laaja-alaisesti.

Lain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alusta lähtien. Lain voimaantulo edellyttää, että Euroopan unionin komissio on hyväksynyt lakiehdotukseen sisältyvän tukijärjestelmän muutoksen.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.