PELISSÄ SÄÄNTÖJEN MUKAAN – TAI PELISTÄ POIS
Harmaan talouden torjuntaa kuljetusalalla

Harmaan talouden projektin tavoitteena on ennalta estää epätervettä kilpailua kuljetusalalla, joka on hyvin pääomavaltainen ja kilpailtu ala. Kuljetusalalla eniten epätervettä kilpailua aiheuttavat ns. pimeät kuljetukset ja kuljettajat, laiton kabotaasi, halpatyövoima ja velvoitteiden laiminlyönnit. Pimeät kuljetukset ajetaan joko ilman liikennelupaa tai maksamatta veroja. Osa kuljettajista on ns. keikkakuskeja, jotka saavat korvauksen pimeästi ilman työnantajan tai työntekijän velvoitteita. Kotimaisia yrittäjiä rassaavat kuitenkin eniten Baltiasta ja Venäjältä tulevat laittomat kuljetuspalvelut, joissa käytetään ulkomaista halpatyövoimaa.

”Valvonnassamme Satakunnassa tuli esille mm. virolainen kuljettaja, joka esitti työsopimuksen, minkä mukaan hänelle maksetaan 320 €/kk ja päivärahat. Suomalaisten yrittäjien on mahdotonta kilpailla samoista kuljetuksista, jos kotimaan kuljetuksissa ei makseta Suomen työehtosopimuksen mukaista palkkaa, kuten lähetetyille työntekijöille kuuluisi maan sisäisissä ajoissa. Asian tutkiminen on mahdollista, koska virolaisella yrityksellä on suomalainen emoyhtiö.” kertoo kuljetusalan harmaan talouden torjuntaprojektin vetäjä komisario Antti Koskela Liikkuvasta poliisista.

Harmaan talouden toimintasuunnitelman mukaan Liikkuva poliisi kerää tietoa kuljetusrikollisuudesta erikseen perustettuun ilmiörekisteriin. Ilmiörekisteriin syötetty tieto analysoidaan, jolloin valvontaa voidaan suunnata ja tutkintaa keskittää tiettyihin kohteisiin. Tiedon välittäminen rikkomuksista mm. liikenneluparekisteriin ja työsuojelupiirille riskiyritysten kartoittamiseksi on erittäin tärkeää.

”Talousrikostutkinta alkoi tutkia liiketoimintakiellossa olleen yrittäjän kolmea luvatonta tavaraliikenteen harjoittamista, joissa laiton taloudellinen hyöty voi nousta kymmeniin tuhansiin.” Taloudellisia menettämisseuraamuksia poikivat jutut pitäisi tutkia nimenomaan talousrikostutkinnassa.” LP on valmis omalla ammattitaidollaan tukemaan tutkintaa mm. kuulusteluissa.” sanoo Koskela.

Kuljetusrikollisuuden torjunta kuuluu Liikkuvan poliisin strategiaan, jossa liikennevalvonnan ydintehtävän ja hälytystehtävien lisäksi valvotaan kaikkea muutakin rikollisuutta ns. Road Policing Activities -ohjelman mukaisesti.

Harmaan talouden torjunnan raskaassa liikenteessä ja RPA -strategian painopisteet ovat:
–          Vero- ym. velvoitteiden laiminlyönti
–          Luvaton liikennöinti
–          Anastetut ja verottamattomat ajoneuvot
–          Salakuljetus ja lastien anastukset
–          Lievemmin verotettu polttoaine ja alivakuuttaminen
–          Ajopiirturien manipulointi ja asiakirjojen väärennykset
–          Laiton maahantulo ja työsyrjintä
–          Liiketoimintakieltoon ja ulosottoperintään määrättyjen henkilöiden seuranta

Harmaan talouden torjunnan väliraportin saldo rikosnimikkeittäin eriteltynä ajalta 1.1.–10.10.2012,  valtakunnallisesti:

Päärikosnimikkeet (harmaa talous) Yhteensä
Luvaton liikennöinti 30
Väärennys 106
Paljastinlaiterikkomus 34
Rekisterimerkintärikos tai väärä vakuutus 9
Työsyrjintä tai luvaton ulkomaalainen työvoima 8
Veropetos 16
Liiketoimintakiellon rikkominen 3
Työeläkemaksuvakuutuspetos 3
Yhteensä
 
 200

Taulukko ei kerro todellisista määristä vaan kuvaa paremminkin ilmiötä. LP on valvonut raskasta liikennettä kirjannut muita rikkomuksia (1.1.–10.10) seuraavasti:
•         ajo- ja lepoajoissa 5753 tapausta
•         ylikuormilla 2728 tapausta
•         epäkuntoinen ajoneuvo 859 tapausta
•         kuorman mitat ja sidonnat 1871 tapausta
Näitä rikkomuksia ei kirjata kuljetusrikollisuusrekisteriin, koska niistä seuraamuksena on vain sakkoa, mutta niillä useimmiten vääristetään myös kilpailua.

Muita RPA – rikoksia LP on paljastanut tien päällä seuraavasti:
•         huumausainerikoksia 236 tapausta
•         rattijuopumuksia 1724, joista 51 raskaalla liikenteellä 123 tapausta
•         omaisuusrikoksia 355 tapausta

Aina ei tiedetä, että korvausta vastaan suoritettu kuljetus vaatii liikenneluvan. Liikennelupa on osoitus ammattitaidosta, hyvämaineisuudesta ja vakavaraisuudesta. Ammattitaito osoitetaan liikenneyrittäjäkurssilla ja hyvämaineisuus sillä, että yrittäjää tai hänen palveluksessaan oleva työntekijää ei ole tuomittu liikenne- ja ajoneuvoturvallisuutta toistuvan ja vakavan rikkomisen vuoksi. Liikennelupavalvonnan kautta voidaan puuttua riskiyrityksiin, joilla on vero- tai ulosottovelkaa tai toiminta on jatkuvasti tappiollista, missä esiintyy konkurssikeinottelua tai yrittäjät ovat liiketoimintakiellossa.

” Liikenne- ja viestintäministeriö ja verottajan harmaan talouden selvitysyksikkö ovat tehneet hyvää työtä varmistaessaan mm. lainvalmistelutyöllä, että valvojilla on mahdollisuus tehdä työtään epäterveen kilpailun kitkemiseksi. Ammattiliikenteen tutkintaryhmän perustaminen olisi myös välttämätöntä.” kertoo komisario Antti Koskela
Liikkuva poliisi ja Tulli ovat järjestäneet yhteisen tullirikosten ja manipuloinnin vastaisen koulutuksen

18.10.2012 Liikkuva poliisi

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.