Elisa Oyj, lehdistötiedote 1.11.2012

Viva LKV otti toimialansa ensimmäisenä käyttöön toimeksiantosopimusten sähköisen allekirjoitusmahdollisuuden. Jatkossa välittäjän ja asunnon tai kiinteistön ostajan tai myyjän ei tarvitse siirtyä paikasta toiseen allekirjoittamaan toimeksiantosopimusta. Elisan mobiilivarmenteen avulla allekirjoitus hoituu jatkossa matkapuhelimella.

Erityisesti kuluttajat haluavat hoitaa asioitaan yhä monipuolisemmin verkossa. Viva LKV:n ensimmäisenä kiinteistönvälitysyrityksenä käyttöön ottama sähköinen allekirjoitus on PDX+-kiinteistönvälitysjärjestelmään liitettävä ominaisuus, joka helpottaa ja nopeuttaa asiointia merkittävästi.

– Toimeksiantosopimusten allekirjoittamista tai tarjousten hyväksymistä varten ei välttämättä enää tarvitse tavata fyysisesti. Molemmat osapuolet voivat allekirjoittaa esimerkiksi myyntitoimeksiannon ajasta ja paikasta riippumatta itselleen parhaiten sopivaan aikaan sieltä, missä kulloinkin ovat. Se helpottaa erityisesti kiireisiä asiakkaita, mutta toki myös jatkuvasti liikkeellä olevaa henkilökuntaamme. Samalla päästään eroon paperikopioista ja turhasta printtamisesta, kun sopimukset ovat molempien osapuolten saatavilla verkkopalvelussa, Viva LKV:n toimitusjohtaja Hannu Valojärvi toteaa.

Operaattoreiden yhteistyönä kehitetty vahvan sähköisen tunnistautumisen ratkaisu mahdollistaa entistä monipuolisemman asioinnin verkossa.

– Yhä useammin asiat halutaan hoitaa verkossa.  Monet toivovat sujuvuutta ja joustoa asiointiin sekä aikatauluihin, koska toimistojen aukioloajat eivät usein riitä. Mobiilivarmenne on kehitetty juuri tähän tarpeeseen ja sen avulla voidaan paitsi tunnistautua erilaisiin verkkopalveluihin myös allekirjoittaa sopimuksia, kuten esimerkiksi Viva LKV:n tapauksessa. Sopimusasiat voi hoitaa verkossa ja allekirjoitus tapahtuu matkapuhelimella, johtaja Anna-Mari Ylihurula Elisalta toteaa.

Viva LKV:n mukaan sähköisen asioinnin rooli toimialalla on voimakkaassa kasvussa.

– Asiakkaamme haluavat asioida verkossa. Sitä varten tarvitaan helppokäyttöisiä, ketteriä ja kustannustehokkaita ratkaisuja. Esimerkiksi sopimusten allekirjoitusmahdollisuuden voimme ottaa käyttöön ilman hankalia sekä aikaa vieviä integraatioita ja suuria kustannuksia. Lisäksi se mahdollistaa erottautumisen kilpailijoista. Voimme kehittää sähköisiä palvelujamme entistä monipuolisemmiksi ja helpottaa asiakkaidemme asiointia, Valojärvi kertoo.

Viva LKV:n käyttöönottama sopimusten sähköinen allekirjoitusratkaisu perustuu PDX+- ohjelmistoon, joka on LKI-asiantuntijapalveluiden tarjoama, Suomen johtava kiinteistönvälitysjärjestelmä. Sopimusten allekirjoitusmahdollisuus perustuu operaattoreiden yhteistyössä kehittämään mobiilivarmenteeseen ja Suomen Onlineallekirjoitus Oy:n palveluun. Kiinteistövälitysjärjestelmän tunnistautumisvaihtoehtoina toimivat mobiilivarmenteen lisäksi myös kaikkien pankkien verkkopankkitunnukset.

Elisa on tietoliikenne- ja ICT-palveluyritys. Tuomme elämyksiä suomalaisten elämään ja tuottavuutta liiketoimintaan online- ja ICT-palveluillamme. Palvelemme noin 2,2 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Mobiililiittymien markkinajohtajana tarjoamme asiakkaillemme kattavan ja nopean verkon, joka mahdollistaa 3G- ja 4G-palvelut. Liikevaihtomme vuonna 2011 oli 1,53 miljardia euroa ja henkilöstömäärämme 3 750. Tarjoamme palvelut kansainvälisesti yhteistyössä Vodafonen ja Telenorin kanssa. Lisätietoja www.elisa.fi

Viva LKV on keskisuuri kiinteistönvälitysyritys työllistäen neljäkymmentä asuntokaupan ammattilaista pääkaupunkiseudulla. Yrityksen liiketoimintoihin kuuluvat Viva LKV:n (www.viva.fi) lisäksi Arvoasuntojen (www.arvoasunnot.fi), uudiskohteiden (www.uudiskohde.fi) ja toimitilojen (www.parhaattoimitilat.fi) välitys. Olemme alan nopeimmin kasvava yritys yli kaksinkertaisella myytävien asuntojen määrällä ja liikevaihdolla vuoden takaiseen verrattuna. Viva LKV onkin myynnin tehoyritys alan lyhimmillä myyntiajoilla.

Suomen Onlineallekirjoitus Oy on sähköiseen tunnistautumiseen ja allekirjoitukseen erikoistunut palvelutalo. Yhtiö on perustettu 2010. Pääomistajina ovat yhtiön johto ja pörssinoteratun Soprano- konsernin tytäryhtiö Soprano Brain Alliance Oy.

LKI-Asiantuntijapalvelut Oy on Suomen johtavan kiinteistönvälitysjärjestelmän, PDX+n toimittaja. Järjestelmän monipuolisuus ja helppokäyttöisyys perustuu yli 15 vuoden kokemukseemme kiinteistönvälityksen parissa. PDX+ -järjestelmää käyttää yli 170 yritystä, 230 toimistoa ja yli 1 100 käyttäjää.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.