Viime viikolla Tanskaan osunut Eurojackpotin 21,3 miljoonan euron voitto on Tanskan pelihistorian suurin voitto. Tällä viikolla Eurojackpot-arvonnassa ei löytynyt täysosumia.

Tanskan peliyhtiö Danske Spil on tavoittanut Pohjoismaiden suurimman Eurojackpot-voiton napanneen miehen. Mies sulatteli voittoaan vajaan viikon ennen kuin tohti ottaa yhteyttä yhtiöön. Tuumaustauon ajan mies säilytti 21,3 miljoonan arvoista voittotositettaan sukanvarressa.

Tanskassa ehdittiin viikon ajan spekuloida voiton kohtaloa, sillä peli oli ostettu kööpenhaminalaisen sairaalan myyntipisteessä eikä voittajasta ollut kuulunut pihaustakaan. Viisikymppinen kööpenhaminalaismies sulatteli samaan aikaan onnenpotkuaan rauhassa itsekseen ja keräsi rohkeutta ottaa yhteyttä Danske Spiliin. Hän ei ollut kertonut voitosta kenellekään, ei edes kahdelle lapselleen.

– Kun kuulin voitosta, laitoin voittokupongin oikeaan sukkaani talteen, mies kertoi.

Mies pelaa Eurojackpotia säännöllisesti, mutta voitto ei osunut vakioriviin. Hän oli ottanut vakioriviensä lisäksi neljä uutta riviä, joista yhteen osui Eurojackpotin täysosuma. Voittorahoille on jo suunnitelmia.

– Haaveissani on ostaa asunto Etelä-Euroopasta. Ehkä vaihdan myös nykyisen asuntoni omakotitaloon. Osan rahoista aion sijoittaa, mies kertoo.

Eurojackpotin 21,3 miljoonan euron voitto (kierros 43/2012) on Tanskan pelihistorian suurin voitto. Eurojackpotia pelataan Suomen ja Tanskan lisäksi myös Alankomaissa, Espanjassa, Italiassa, Saksassa, Sloveniassa ja Virossa. Aiemmat Eurojackpotin päävoitot ovat osuneet Saksaan.

Suurimmat Eurojackpot-voitot

kierros 32/2012                 27,5 M€                                Saksa

kierros 43/2012                 21,3 M€                                Tanska

kierros 19/2012                 19,5 M€                                Saksa

Suurimmat suomalaiset Eurojackpot-voitot

kierros 20/2012                 n. 278 000 euroa, Helsinki (Herttoniemen Erätorin R-kioski)

kierros 18/2012                 n. 157 000 euroa, Tuusula (veikkaus.fi)

kierros 22/2012                 n. 140 000 € Jyväskylä (Keljonkankaan Prisma)

kierros 29/2012                 n. 107 800 euroa, Kajaani (Kajaanin Prisma)

kierros 14/2012                 n. 81 000 euroa, Nilsiä (Nilsiän R-kioski)

Alkuperäinen voittajahaastattelu

https://danskespil.dk/eurojackpot/nyheder/2012-11-0004-mand_fra_storkoebenhavn_er_vinderen_af_de_135_millioner_kroner.html

Eurojackpotissa ei tällä viikolla täysosumia

Perjantain (kierros 44/2012) Eurojackpot-arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten ensi viikolla jahdataan noin 11 miljoonan euron pottia. Suurimmat Suomeen kierroksella 44 tulleet voitot olivat 875,50 euron arvoiset 4+2 voitot, joita löytyi yhteensä 16 kappaletta.

Kierroksen 44/2012 oikea Eurojackpot-rivi oli: päänumerot  3, 5, 7, 12, 31 sekä tähtinumerot 5 ja 7.

 

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.