Vuoden 2012 ensimmäisen Movember-viikonlopun saldona oli useammankin  arvokkaan rajapyykin ylitys. Lauantai-iltana kampanjassa ylitettiin  komea rajapyykki: 10.000 rekisteröitynyttä kampanjan jäsentä. ¨

– Olen aika sanaton jo näin kuun alkupuolen luvuista. Viime vuonna  teimme aikaisemmin ennätyksemme ja lukema oli 2871 Mo Brota ja Mo  Sistaa. Nyt ylitimme lukeman 10.000. Olen todella ylpeä siitä, että  näin moni tuntee hyvän asian näin tärkeäksi, kertoi Movemberin  puuhamies Jarno Salmivuori.

– Rekisteröinti jatkuu koko kuukauden ajan, joten kukaan ei ole vielä  myöhästynyt Movember-bussista. Nyt vain mukaan koko ajan kasvavaan  viiksiperheeseen.

Movember 2012 on houkutellut mukaan koko joukon tunnettuja henkilöitä  eri elämänalueilta, mutta valtaosa kampanjaan tähän mennessä  rekisteröityneistä henkilöistä on ihan tavallisia kansalaisia.

– Meille he eivät tietenkään ole tavallisia ihmisiä vaan hienoa väkeä,  joka laittaa itsensä peliin hyvän asian puolesta. Tietysti tunnetuilla  ?vetureilla? on iso roolinsa kampanjassa, mutta kampanjan tärkein  osa-alue on siinä, että kuka tahansa voi osallistua ja jokaisen panos  on yhtä tärkeä, Salmivuori painottaa. Tänä vuonna kampanjaa ovat värittäneet mm. SM-liigan vahva läsnäolo  koko ajan kasvavan fanijoukon kanssa, Veikkausliigan ja jalkapallon  Suomen mestarin HJK:n osallistuminen sekä monen muun urheilulajin,  kuten koripallon, lentopallon, salibandyn ja hiihdon eri joukkueiden  osallistuminen. Lisäksi tunnettuna viihdemaailman nimiä on mukana muun  muassa Marce Rendic, Juha Valvio, Aki Linnanahde sekä Renne Korppila  ovat rekisteröityneet kampanjaan mukaan.

Televisiopuolelta on myös monia kasvoja mukana Esimerkiksi Heikki  Paasonen heitti kansalle Movember -haasteen perjantain Heikki ja Mikko  Show´ssa, Mikko Kuustosen viiksien kasvua voi seurata Hyvissä ja  Huonoissa Uutisissa ja jääkiekon ystävät voivat ihastella vaikkapa  Iiro Harjulan nenänaluskarvoituksen kehitystä SM-liigaotteluiden  studiojuonnoissa. Moni hieraisi varmasti myös silmiään, kun tunnettu –  myös viiksistään – meteorologi Visa Salojärvi suoritti sääennusteen  ilman tuttua tavaramerkkiään, viiksiä.

– Visa on rekisteröitynyt mukaan ja kuulemieni huhujen mukaan  lauantaina hän oli ensimmäistä kertaa noin 20 vuoteen ilman viiksiä.  Tuollainen on mitä loistavista sitoutumista. Moni on lähtenyt  kampanjaan rohkeasti mukaan ja edellä mainittu lista on vain tietty  otanta. Jäsenmäärän lisäksi Movemberissa seurataan myös Facebookissa tykkääjien määrää sekä luonnollisesti rahallisen lahjoitusmäärän  kehitystä. Viikonlopun aikana ylitettiin 18.000 tykkääjän raja ja  kampanjan lahjoituspuolella ylitettiin 30.000 euroa.

– Jäsenmäärä on jo nyt ylittänyt tavoitteet, mutta kaikki uudet  jäsenet otetaan avosylin vastaan. Talouspuolella on tavoitteeseen  vielä matkaa ja Facebook –tykkääjien määrässäkään ei olla vielä  tavoitteessa. Mutta koko kampanjan kulmakivi ja perusta, rekisteröidyt  Mo Brot ja Mo Sistat, ovat voimissaan: yli 10.000 jäsentä on loistava  saavutus, jonka varaan voi rakentaa hienon Movemberin.

– Ja kuten sanottu, rekisteröinti jatkuu koko kuukauden, joten mukaan  vain, Salmivuori kannustaa.

Rekisteröidy Movemberiin osoitteessa: fi.movember.com

Komeimmat viikset löydät FB-sivultamme: http://www.facebook.com/MovemberSuomi

 

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.