Saul Schubak

Lapsilisäkommenttiensa vuoksi julkisuuteen viime päivinä noussut Saul Schubak eroaa Kokoomuksen nuorten liiton varapuheenjohtajan paikalta. Schubak sanoo eroavansa kantaakseen poliittisen vastuun sanomisistaan. Saul Schubak julkaisi eroamisestaan virallisen lehdistötiedotteen joka on luettavissa ohessa:

Ensiksi haluan pyytää vielä kerran anteeksi vääriä sananvalintojani nettikeskustelussa viikko sitten perjantaina. Tarkoitukseni ei ole ollut, eikä ole vastaisuudessakaan loukata ketään!

Kiitän samalla nöyrästi, julkisuusryöpytyksen aikana, saamistani sadoista kannustavista ja tukea osoittavista viesteistä ja kirjeistä.

Tämä ns. Schubak-gate on lähtenyt täysin lapasesta: motiivejani ”tongitaan” ja mitä villeimpiä spekulaatioita käydään todellisista tarkoitusperistäni ja ideologiastani.

Koko tämä keskustelu on kuitenkin ollut paikallaan, jos edes yksi lapsi tai nuori säästyy jatkossa syrjäytymiseltä ja huonoilta kotioloilta.

Aion jatkaa poliittista keskustelua tärkeinä pitämistäni asioista: kestämättömästä valtion velkaantumisesta, vastuun kantamisesta lapsista ja nuorista ja oikeudesta kyseenalaistaa erilaiset yhteiskunnalliset tuet ja niiden vaikuttavuus.

En eroa KNL:n varapuheenjohtajan paikalta siitä syystä, että olisin tehnyt jotain laitonta.

En eroa sillä perusteella, ettenkö saisi laajaa tukea lukemattomilta kokoomusnuorilta ja suomalaisilta.

En eroa silläkään perusteella, että olisin pakotettu eroamaan. Olen valittu yksimielisesti vuosiksi 2012-2013 ja toimikauteni jatkuu vielä runsaan vuoden.

En eroa myöskään siksi, etten kestäisi fyysisesti tai psyykkisesti käytyä keskustelua.

Enkä etenkään eroa sen takia, että jotkut Juudakset, joita luulin ystävikseni, muutamasta hopearahasta, ovat ristiinnaulinneet minut.

Mielestäni yleisellä tasolla Suomen poliittisesta kulttuurista puuttuu vastuun kantaminen.

Eroan koska kannan poliittisen vastuun sanomisistani ja tekemisistäni.

Täten ilmoitan, että eroan Kokoomuksen Nuorten Liiton varapuheenjohtajan tehtävästä välittömästi!

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.