Etelä-Pohjanmaan poliisilaitos tutkii ampumavälikohtausta Alavuden asemanseudun lähettyvillä Rajatiellä sijaitsevalla omakotitalolla.

Hälytyksen teki talolle saapunut ulkopuolinen henkilö klo 12.45 aikaan.

Kaksi henkilöä oli kuollut asunnonhaltijan omistamaan henkilöautoon kohdistettujen laukausten seurauksena.  Kolmas henkilö, jota epäillään teosta, löydettiin kuolleena piha-alueelta kohdeauton välittömästä läheisyydestä.

Alustavien tapahtumatietojen, teknisen rikostutkinnan ja suoritettujen kuulusteluiden ja puhutteluiden  kautta saatujen tietojen perusteella on todennäköistä, että auton ulkopuolelta löydetty vuonna 1949 syntynyt mieshenkilö on surmannut autossa olleet henkilöt haulikolla ampumalla, jonka jälkeen hän on surmannut itsensä.

Teon taustavaikuttimeksi epäillään parisuhteen katkeamisesta aiheutunutta mustasukkaisuutta. Tiettävästi epäillyllä on ollut pikäaikainen suhde  surmattuun vuonna 1954 syntyneeseen naiseen, joka olisi itenkin päättynyt jo ajat sitten.   Naisen seurassa ollut vuonna 1968 syntynyt miehenkilö kuoli niin ikään autoon kohdistettujen laukausten seurauksena.

Epäilty omaa hallussapitoluvan haulikkoon, jota epäillään käytetyn teon yhteydessä.

Poliisi tutkii asiaa kahtena epäiltynä murhana ja kuolemansyyn tutkintana.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.