Tamperelaisen ohjelmistotalo Vincit Oy:n pääomistaja ja toimitusjohtaja Mikko Kuitunen on tämän vuoden nuorten yrittäjien Timangi-kilpailun voittaja. Kuituselle luovutettiin 30 000 euron pääpalkinto teknologiakonferenssin Slushin yhteydessä järjestetyssä palkintogaalassa Helsingin Kaapelitehtaalla 21.11.2012.

Vuonna 1980 syntyneen Kuitusen yritys on saavuttanut merkittävän aseman alallaan innovatiivisella ja rohkealla otteellaan. Yritys toimii menestyksekkäästi kansainvälisillä markkinoilla ja yrityksen liiketoimintaa kuvaavat luvut ovat aivan omassa luokassaan. Kuitunen on kyseenalaistanut jatkuvasti vanhoja toimintatapoja ja omalla toiminnallaan muuttanut koko alan perusperiaatteita, palkintoraati arvioi.

¬ Suomen kaltainen pieni ja viennistä riippuvainen maa tarvitsee kunnianhimoista ja menestyvää yrittäjyyttä. Nuorista yrittäjistämme löytyy paljon uskallusta ja rohkeutta sekä intoa, jota kilpailun kautta etsimme. Usko omaan tekemiseen ja menestykseen on luja, elinkeinoministeri Jan Vapaavuori totesi palkintogaalassa.

Kaikki palkitut esimerkillisiä työnantajia

Kilpailussa toiseksi tullut Konesilta Oy:n Ville Kyllönen palkitaan 20 000 eurolla. Kyllönen on perustanut yrityksensä huomattavan nuorena. Käytettyjen maanrakennuskoneiden maahantuontiin erikoistuneen Konesillan pitkäjänteinen ja hallittu kasvutarina on esimerkki siitä, että myös perinteisiltä toimialoilta löytyy uusia innovatiivisia toimintatapoja, palkintoraati totesi.

Kilpailun kolmannen sijan ja 10 000 euron palkinnon sai Lavian Eritys Oy:n Jukka Väkeväinen. Väkeväisen teollisuuseristykseen erikoistunut Lavian Eristys on onnistunut erinomaisesti kilpailulla alalla. Valintaraadin erityishuomion sai onnistunut sukupolvenvaihdos, jonka seurauksena yritys on jatkanut kasvuaan.

Kaikki palkitut yritykset mainittiin myös esimerkillisinä työnantajina. Kaikki palkitut ovat syntyneet vuonna 1980.

Nuorten yrittäjien vuotuinen Suomen mestaruuskilpailu järjestetään tänä vuonna kolmannen kerran. Kilpailuun osallistui tänä vuonna 86 nuorta yrittäjää 50 eri yrityksestä. Timangin valintaraadin puheenjohtajana toimi Rovion Mikael Hed.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.