Suomen luonnonsuojeluliiton valtuusto esitti keinot Talvivaaran tapaisien kaivosonnettomuuksien estämiseksi. Kaivosasiat olivat esillä myös, kun Talvivaaran päästöjä Savon vesiin vastustanut Iisalmen Luonnon Ystäväin Yhdistys valittiin vuoden paikallisyhdistykseksi. Luonnonsuojeluliiton valtuusto kokoontui 24.–25.11.2012 Lammin biologisella asemalla Hämeenlinnassa. Liiton hallitukseen valittiin myös uusia kasvoja.

Ensi vuonna Luonnonsuojeluliitto täyttää 75 vuotta. Juhlavuoden kärkiaiheita ovat kohtuutalous ja luonnonvarojen kestävä käyttö. Se tarkoittaa muun muassa kaivosten, turpeenpolton ja ympäristörikosten saamista kuriin.

Erovuoroisista liittohallituksen jäsenistä tulivat uudelleen valituiksi FM Vesa Luhta Inarista ja MMM Laura Manninen Helsingistä. Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin ympäristötekniikan opiskelija Ari Aalto Tampereelta, toimittaja Tarja Heikkonen Riihimäeltä ja yrittäjä Johan Heino Puolangalta sekä varajäseniksi iktyonomi ja ekonomi Henrik Kettunen Helsingistä sekä FT Jakke Mäkelä Turusta.

Liittohallituksen puheenjohtajana jatkaa FT Risto Sulkava Keuruulta. Muut hallituksen jäsenet ovat MMT Helvi Heinonen-Tanski Kuopiosta, FT Heli Jutila Hämeenlinnasta, FT Sirkku Manninen Helsingistä ja FT Heikki Simola Joensuusta. Valtuuston puheenjohtajana jatkaa FM Tuire Laurinolli Sastamalasta.

Savon vesiä Talvivaaran kaivoksen päästöjä vastaan puolustanut Iisalmen Luonnon Ystäväin Yhdistys valittiin vuoden paikallisyhdistykseksi.

 

Lisätietoja:

– Miten estää uudet Talvivaarat? Suomen luonnonsuojeluliiton vaatimukset (PDF):
http://www.sll.fi/ajankohtaista/verkkouutiset/miten-estaa-uudet-talvivaarat

 

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.