Palvelualojen ammattiliitto PAMin 2. varapuheenjohtaja Kaarlo Julkunen

Palvelualojen ammattiliitto PAMin 2. varapuheenjohtaja Kaarlo Julkunen hämmästelee työnantajajärjestöjen johtajien välistä kilpailua. EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies on päivittäin heitellyt näkemyksiään raamisopimuksesta ja seuraavista neuvotteluista. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus pani vielä paremmaksi ja esitti työehtosopimusten yleissitovuudesta luopumista.

– Työnantajilla tuntuu olevan kilpailu siitä, kuka tekee röyhkeimmän esityksen työntekijöiden aseman heikentämisestä. EK:n ja Suomen Yrittäjien toimitusjohtajien välisen kisan häviäjänä on koko Suomi. Tällä kilpailulla ei työmarkkinajärjestöjen välistä luottamusta paranneta, toteaa Julkunen.

Häkämies on esittänyt, että seuraavien neuvottelujen palkankorotuslinja tulee vientiteollisuuden neuvotteluista ja muiden alojen on sovittava sitä pienemmistä korotuksista. Julkunen tyrmää ajatuksen.

– Häkämiehen esittämä malli ei ole toimiva. Se edistäisi palkkaerojen kasvua erityisesti naisten ja miesten välillä. On käsittämätöntä, että vientialat pakotettaisiin neuvottelemaan palkoista muidenkin alojen puolesta., sanoo Julkunen.

Järventauksen puheita työehtosopimusten yleissitovuuden poistamisesta Julkunen pitää erityisen röyhkeänä.

– Suomen Yrittäjät ovat halunneet päästä neuvottelemaan työehdoista, mutta samalla he haluaisivat romuttaa koko järjestelmän. Esitys yleissitovuudesta luopumisesta lisäisi eriarvoisuutta ja tekisi koko työelämästä hallitsemattoman villin lännen, näkee Julkunen.

Julkunen toivoo, että työnantajat lopettaisivat keskinäisen kilpailun ja keskittyisivät siihen, kuinka työntekijöiden ja työnantajien välistä luottamusta lisätään.

– Yhteistyöllä ja yhteisellä sopimisella on rakennettu suomalainen hyvinvointi.  On järjetöntä, että sitä tuhotaan edesvastuuttomilla puheilla. Toivon, että röyhkeät puheet muuttuvat tulevaisuutta rakentavaksi yhteiseksi tekemiseksi.

Kaarlo Julkunen puhuu PAMin Keravan osaston 60-vuotisjuhlissa tiistaina 27.11. klo 17.00.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.