Suomen kennelliitto palkitsi tiistaina koiria, jotka kuluvan vuoden aikana ovat pelastaneet ihmishenkiä. Seuraavana päivänä, keskiviikkona 28.11.2012, oli taas sankarikoirien vuoro pelastaa ihmishenki, tällä kertaa Maalahdessa Storsjön läheisyydessä.

Vanhempi pariskunta, mies ja nainen, olivat risusavotalla keskipäivän aikoihin. Mies huomasi vaimonsa jossakin vaiheessa kadonneen metsään. Hätäkeskukselle ilmoitettiin kadonneesta henkilöstä ja poliisikoirat Nasu ja Kyttä ohjaajineen lähtivät paikalle etsintätehtäviin ja etsinnät aloitettiin naisen katoamispaikalla. Siviilejä oli sijoitettuna eri puolella aluetta metsäautoteillä ja tunnin etsinnän jälkeen tuli ilmoitus hätähuudosta, joka oli kuulunut metsästä parin kilometrin päästä.

Poliisikoiranohjaajat koirineen aloittivat etsinnän alueelta, mistä hätähuuto oli kuulunut. Noin 10 minuutin etsinnän jälkeen poliisikoira Kyttä irtaantui ohjaajastaan ja katosi metsään. Hetken päästä kuului haukuntaa metsästä ja koiranohjaaja löysin Kytän parinsadan metrin päästä kadonneen naisen vierestä.

Nainen oli siinä vaiheessa harhaillut metsässä kolmisen tuntia ja hän kertoi pudonneensa syvään ojaan noin tunti sen jälkeen kun oli eksynyt, mutta oli puun oksan avulla päässyt ylös ojasta. Hän oli tämän jälkeen harhaillut lähes kaksi tuntia läpimärissä vaatteissa kylmässä metsässä. Olosuhteet huomioiden oli nainen hyvässä kunnossa, palokunta kuljetti naisen pois metsästä ja hänet vietiin tämän jälkeen terveyskeskukseen tarkistettavaksi.

Puun oksien lomassa pilkottava auttava kuono on varmasti parasta mihin voi törmätä kylmässä metsässä yksin harhaillessaan. Kuono kuuluu tietenkin ihmisen parhaalle ystävälle koiralle, joka ällistyttävällä hajuaistillaan on korvaamaton apu kadonneiden etsinnässä.

Karttalinkit:
Katoamispaikka
Löytymispaikka

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.