Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunnan varapuheenjohtaja Markus Nieminen (vas.) luovutti Liikkuvan poliisin päällikölle Kari Rantalalle 10 000 heijastinta jaettavaksi sen tarpeessa oleville jalankulkijoille.

Heijastin on jokaisen jalankulkijan turvaväline. Monelta se edelleenkin puuttuu. Liikennevakuutuskeskus haluaa osaltaan edistää jalankulkijaturvallisuutta ja lahjoitti Liikkuvan poliisin jaettavaksi 10 000 heijastinta.

Viime vuonna tieliikenneonnettomuuksissa menehtyi 37 jalankulkijaa. Onnettomuuksista kolmannes tapahtui vuoden pimeimpänä aikana joulukuussa. Tilastollisesti vaarallisin aika on klo 15 ja 18 välillä torstaina ja perjantaina. Pimeän ja hämärän aikana kuolleista 14 jalankulkijasta, jotka eivät käyttäneet heijastinta, olisi tutkijalautakuntien mukaan puolet pelastunut, jos olisivat käyttäneet heijastinta.

”Kuljettajien malttia ja jalankulkijan näkyvyyttä on syytä lisätä juuri nyt”, sanoo Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunnan varapuheenjohtaja Markus Nieminen.

”Tilastojemme mukaan moottoriajoneuvojen aiheuttamat jalankulkijan yliajot keskittyvät kaupunkiympäristöön ja joulukuun seutuville. Jalankulkija itse taas on onnettomuuden aiheuttajana tyypillisesti isojen teiden varsilla.”

Heijastimet vastaanottanut Liikkuvan poliisin päällikkö Kari Rantala vetoaa kaikkiin ulkona liikkuviin.

”Heijastin on jokaisen jalankulkijan normaali turvaväline, niin kaupungeissa kuin maaseudulla. Heijastavat asut ja heijastimet lisäävät ratkaisevasti jalankulkijan näkyvyyttä ja samalla turvallisuutta. Nyt on meneillään vuoden pimein aika ja autoilijan on hyvin vaikea havainnoida ilman heijastinta liikkuvaa jalankulkijaa ja pyöräilijää,” Kari Rantala korostaa.

Lahjoitettuja heijastimia jakavat Liikkuvan poliisin eri puolilla maata toimivat yksiköt valvonnan yhteydessä sekä paikallisissa tapahtumissa.

Liikenneturvan tuoreimman selvityksen mukaan lähes kuusi kymmenestä jalankulkijasta käyttää taajamissa heijastinta. Naiset käyttävät sitä useammin kuin miehet.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.