Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Petteri Orpo peräänkuuluttaa välttämättömien päätösten tekemistä kilpailukyvyn parantamiseksi ja työpaikkojen luomiseksi. Orpo piti Kokoomuksen ryhmäpuheen valtion vuoden 2013 talousarvion käsittelyssä tänään.

– Vastuullisen taloudenhoidon ansiosta tulevaisuutemme on omissa käsissämme. Me itse päätämme, minkälainen hyvinvointiyhteiskunta Suomi tulevaisuudessa on, Orpo sanoi puheessaan.  Orpon mukaan resepti hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi on melko yksinkertainen.

– Lopetetaan voivottelu ja toistemme syyttely. Tunnistetaan ja tunnustetaan tosiasiat ja tehdään välttämättömät uudistukset. Suomi tarvitsee nyt rohkeutta ja yksituumaisuutta, Orpo totesi.

Orpo muistutti puheessaan, ettei vaikea taloustilanne korjaannu tulevaa talouskasvua odotellen.

– Suomi on astunut peruuttamattomasti aikaan, jossa talouskehitystämme haastaa yhä kovempi kilpailu. Nopean ja suhteellisen vakaan kasvun oloissa hyvin toimineet yhteiskunnan rakenteet työmarkkinoista julkiseen sektoriin eivät yksinkertaisesti enää sovi edessä oleviin hitaan kasvun ja epävarmuuden oloihin, Orpo sanoi.

Orpo myös totesi talouden tasapainottamisen edellyttävän yhteistyötä. Hallitus ei pysty ihmeisiin yksin, vaan päätöksiä tarvitaan laajalla rintamalla. Työmarkkinajärjestöillä on Orpon mukaan keskeinen rooli ratkaisujen löytämisessä.

– Suomi nousee tästäkin kriisistä yhteistyöllä. Ehdottomuuksien ja vastakkainasettelun sijasta tarvitsemme nyt ymmärrystä, vastaantuloa ja kykyä tinkiä saavutetuista eduista, Orpo lausui puheessaan.

Puhe kokonaisuudessaan löytyy tästä.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.