Tänä vuonna 15. kerran järjestettävä Anna lapselle raitis joulu -kampanja muistuttaa, että aikuiset vaikuttavat ratkaisevasti lasten joulutunnelmaan. Valtakunnallisen kampanjan järjestäjät vetoavat kaikkiin aikuisiin, jotta he antaisivat lapsille raittiin ja turvallisen joulun.

Kampanjan tietoisku nähdään Ylen TV-kanavilla ja kuullaan radiossa yhdeksällä kuuluvuusalueella 17.–26.12. kautta maan. Tietoisku pyörii myös jääkiekon SM-liigan omilla nettisivuilla ja SM-liigaan osallistuvien paikkakuntien hallien screeneillä tällä viikolla.

Kampanjan julistetta on jaettu yhteensä noin 12 000 kappaletta eri puolille Suomea. Julisteita on esillä muun muassa neuvoloissa, päiväkodeissa, kouluissa, kirjastoissa ja seurakuntien tiloissa.

Alla kampanjakumppanien yhteistiedote

Anna lapselle raitis joulu 2012

Lapsi odottaa joulua. Hän haluaa olla mukana rakentamassa mukavia yllätyksiä. Lapsen ilo on aitoa. Epämiellyttävä totuus kuitenkin on, että monen lapsen huoleton juhlatunnelma loppuu aikuisen alkoholinkäytön vuoksi. Aikuinen ei itse huomaa, miten hän korottaa ääntään, alkaa nauraa tai lässyttää epäaidosti. Jokainen lisälasillinen muuttaa aikuista itsekkäämpään suuntaan!

Nyt 15. kerran järjestettävä Anna lapselle raitis joulu -kampanja muistuttaa, että lasten hyvä joulu taataan aikuisen turvallisella läsnäololla. Joulu on hyvä mahdollisuus opetella juhlatunnelman luomista ilman päihteitä ja opettaa se taito myös lapsille. Lapsuuden joulumuistot ovat perintökalleuksia!

Kampanjayhteisöt vetoavat kaikkiin aikuisiin:

Joulu on lasten juhla. Antakaamme jokaiselle lapselle raitis joulu!

Yhteistyössä mukana Raittiuden Ystävät, A-Kiltojen Liitto, Aseman Lapset, Ehyt ry, Elämäni Sankari, ETRA-liitto, Finnkino, Förbundet Hem och Skola, Helsingin sosiaalivirasto Aikuisten ehkäisevä päihdetyö, Helsingin NMKY, Irti Huumeista, Jääkiekon SM-liiga, Lappeenrannan raittiustoimisto, Lastensuojelun Keskusliitto, Lastentarhanopettajaliitto, Lasten Joulurieha -tapahtuma, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Myllyhoitoyhdistys, Naistenkartano, Nuorisokasvatussäätiö, Nuorten Ystävät, Nykterhetsförbundet Hälsa och Trafik, Nyyti ry, Omaiset Huumetyön Tukena, Sininauhaliitto, Sininuorisoliitto, Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto, Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi, Suomen Terveydenhoitajaliitto, Suomen Valkonauhaliitto, Suomen Vanhempainliitto, Tehy

http://www.annalapselleraitisjoulu.fi/2012/

http://raitis.fi/

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.