Marras-joulukuun aikana järjestetty Hyvä Joulumieli –keräys tuo taas ruokaa vähävaraisten lapsiperheiden joulupöytiin. Punainen Risti ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto jakoivat tänä vuonna 70 euron arvoisia ruokalahjakortteja yhteensä 18 000 perheelle eri puolilla Suomea. Keräys järjestettiin jo kuudettatoista kertaa.

Vuonna 2011 lahjoitettiin keräyksen historian tähän mennessä suurin summa 1 171 678 euroa. Mutta tänä vuonna ennätys meni taas rikki, sillä perjantaihin 21.12. mennessä keräykseen oli lahjoitettu jo 1 368 993 euroa. Perinteisesti viimeisiä lahjoituksia on kirjautunut lahjoitustilille vielä aattona ja joulun jälkeenkin, joten lopullinen tulos tulee vielä nousemaan.

Hyvä Joulumieli -keräys käynnistyi 16. marraskuuta ja päättyy tänään jouluaattona. Keräyksen tuotolla maksettavat lahjakortit on jaettu perheille joulun alla. Lahjakorteilla perheet ovat voineet ostaa ruokatarvikkeita jouluateriaa varten K-ruokakaupoista.

Punainen Risti ja MLL järjestävät keräyksen yhdessä Ylen Aamu-tv:n, Yle Radio Suomen ja Radio Vegan kanssa.  Keräyksen järjestäjät vastaavat keräyskuluista, joten tuotto käytetään kokonaisuudessaan lahjakortteihin.

Hyvä joulumieli -lahjakortit jaetaan lapsiperheille, joissa on vaikea tilanne esimerkiksi työttömyyden, sairauden, ylivelkaantumisen, perheen pienituloisuuden tai jonkin kriisitilanteen vuoksi.  Punaisen Ristin ja MLL:n vapaaehtoiset etsivät apua tarvitsevat perheet yhteistyössä paikallisen neuvolan, sosiaalitoimiston tai seurakunnan kanssa.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.