Lahdessa jouluaaton vastaisena yönä n. klo 01.00 aikaan Möysän kaupunginosassa pahoinpideltiin n.35 vuotias lahtelaismies. Mies oli juuri tullut ravintolasta pihalle, kun häneen kimppuunsa kävi kaksi mieshenkilöä. Sivullisen henkilön mennessä väliin pahoinpitelijät poistuivat paikalta h-autolla. Hetken kuluttua tuli tieto, että tuntomerkkeihin sopiva h-auto oli ajautunut lumipenkkaan n. kilometrin päässä ja autosta oli poistunut kaksi miestä. Poliisipartio löysi penkkaan ajetun auton ja lähistöltä mieskaksikon. Toinen miehistä heitti auton avaimet lumihankeen poliisin nähdessään. Miehet otettiin kiinni ja pahoinpitelyn uhri tunnisti miehet samoiksi, jotka olivat  pahoinpidelleet hänet ravintolan edustalla. N. 30 ja 35 vuotiaat miehet käytettiin verikokeessa. Toinen miehistä puhalsi n.1 o/oo ja toinen 1.6 o/oo. Nuorempi miehistä kertoi poliisille väärät henkilötiedot, johon oli luonnollinen selitys, sillä mies oli etsintäkuulutettu aiemmista rötöksistä ja hänellä oli valmis passitus vankilaan. Molempia miehiä epäillään pahoinpitelystä, rattijuopumuksesta, kortitta-ajosta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja toista miehistä lisäksi väärän henkilötiedon antamisesta. Lahden pääpoliisiasema tarjosi miehille majoituksen jouluaatoksi, josta nuoremman matka jatkuu Hämeenlinnan vankilaan. Pahoinpitelyn uhri sai vertavuotavan ruhjevamman kasvoihin, jonka sairaankuljetus paikkasi tapahtumapaikalla.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.