Etelä-Savon poliisilaitos: Joroisissa oli jouluaattona kaksikin hallipaloa. Aattoa vasten yöllä metsäkonehalli syttyi tuleen Vättiläntiellä. Omistajat ennättivät kuitenkin ajaa kaksi monitoimikonetta ja kaksi ajokonetta pois hallista ja suuremmilta vahingoilta vältyttiin. Palon epäillään syttyneen lämmityksestä. Toisessa tapauksessa jouluaattoiltana Metsätiellä konehalli syttyi tuleen. Alustavien tietojen mukaan tulipalo olisi syttynyt kurottajasta, joka oli laitettu lämmitykseen reilu tunti ennen palon havaitsemista. Palosta ennätettiin pelastaa ainakin yksi traktori, mutta toinen verrattain uusi traktori ja kivennäsiä sekä siemenviljaa tuhoutui palossa.

Jokilaakson poliisilaitos: Maanantaina illalla Kärsämäellä Pyrrönperäntiellä henkilöautosta loppui bensa. Ohitse kulkenut sivullinen oli ottanut matkalle hyytyneen autoonsa ja samalla oli hän todennut, että kuskihan on humalassa. Hän hälytti paikalle poliisit. Kuski puhalsi poliisin alkometriin 1,25 promillea. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena. Tiistaina aamuyöllä Kalajoen S-marketin p-alueelta poliisipartio tavoitti autoilijan, joka puhalsi partion alkometriin 1,24 promillen lukemat. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena. Tiistaina aamuyöllä Siikasalon Museotiellä henkilöautoilijalla oli ruvennut auto käryään. Hän oli tilannut paikalle palokunnan. Palokunta oli paikalla todennut, että kuski on humalassa. Paikalle tullut poliisipartio puhallutti kuskin. Hän puhalsi poliisin alkometriin tasan 2 promillen lukemat. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.

Lapin Poliisi 25.12.2012 yöllä mies kiinni huumaantuneena ajosta. 1975 syntynyt miehen epäillään ajaneen henkilöautoa huumaantuneena. Poliisipartio pysäytti miehen Rovaniemen keskustassa puolenyön jälkeen joulupäivänä ja tarkisti miehen ajokunnon. Miehelle suoritetussa huumetestissä positiivinen tulos. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies oli syyllistynyt ajo-oikeudetta ajoon jo viisi kertaa aikaisemmin vuoden sisään. Mies kuljetettiin LKS:aan verikokeisiin. Poliisi rauhoitteli pariin otteeseen myös ihmisten välisiä tappeluja Rovaniemellä. Poliisille tuli ilmoitus, että kaksi miestä painii maassa Rovaniemen keskustassa sijaitsevan ravitsemusliikkeen edessä. Painiminen oli ollut sen verran voimakasta, että toinen osapuoli sai lieviä vammoja kasvojen alueelle. Osapuolet olivat toisilleen entuudestaan tuttuja. Toinen osapuolista kuljetettiin poliisi säilöön. Kahden naisen ja yhden miehen välille kehittyi kovaääninen riitaa Ahkionmaantiellä sijaitsevan kerrostalon pihalla. Poliisi selvitti paikanpäällä osallisten välistä suukopua. Paikalla kävi ilmi, että naiset olivat myös lyöneet miespuolista osallista. Mies sai tämän seurauksena lieviä vammoja kasvoihin. Naiset tuotiin poliisin toimesta poliisilaitokselle säilöön.

Oulun poliisi sai jouluyönä kello 20-05 välisenä aikana hoidettavakseen 40 hälytystehtävää. Suurin osa tehtävistä aiheutui päihtyneiden häiritsevästä käyttäytymisestä yleisillä paikoilla. Myös muutamia kotihälytyksiä ja liikennetehtäviä hoidettiin. Edellisvuonna vastaavalla aikavälillä tehtävien lukumäärä oli 53. Jouluyötä voikin tällä kertaa kokonaisuutena luonnehtia rauhalliseksi. Kolme henkilöä jouduttiin tuomaan poliisilaitokselle selviämään. Jouluaattoiltana jäi Oulussa kiinni kaksi rattijuoppoa. Hiukan ennen iltaseitsemää ajoi oululaisnainen autonsa Kajaanintien laidalla lumipenkkaan ja puhalsi paikalle tulleen poliisin alkometriin 2,65 promillen lukemat. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Kymmenen aikaan illalla törmäsi kaksi henkilöautoa toisiinsa Kainuuntien ja Poikkimaantien risteyksessä. Toisen auton kuljettajana toiminut ulkomaalainen mies puhalsi 0,65 promillea. Hänen tekoaan tutkitaan rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Aattopäivänä kolaroitiin viittä vaille kahdentoista aikaan Oulunsuuntien ja Sairaalarinteen risteyksessä. Svaanintietä saapui henkilöauto, joka kääntyi kulkusuuntaansa nähden vasemmalle, Oulunsuuntielle. Samanaikaisesti risteykseen saapui Oulunsuuntietä Kainuuntien suunnasta pakettiauto, joka kääntyi myös ajosuunnassaan vasemmalle, Sairaalarinteen suuntaan. Ajoneuvot törmäsivät toisiinsa keskellä risteystä. Silminnäkijähavainnot ovat tervetulleita poliisin vihjepuhelinnumeroon 07187 65844, koska kummankin auton kuljettaja kertoo ajaneensa risteykseen vihreän opastevalon palaessa.

Pohjanmaan poliisilaitos: Jouluaattona puolen päivän jälkeen sattui Vähäkyrössä peräänajo, jossa oli osallisena kaksi henkilöautoa. Seitsemänkymppinen nainen oli ajanut Tervajoentietä tarkoituksenaan kääntyä kulkusuunnassaan oikealle sivutielle. Jostain syystä nainen oli pysäyttänyt auton kokonaan ajoradalle, jolloin takaa oli tullut auto, joka oli törmännyt naisen auton takakulmaan. Törmäysautoa kuljettanut mies oli yrittänyt jarruttaa ja väistää pysähtynyttä autoa siinä kuitenkaan onnistumatta. Henkilövahinkoja ei syntynyt. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. Alskatintiellä Vaasassa sattui niinikään jouluaattona puolenpäivän jälkeen kahden henkilöauton kolari, josta vietiin kolme henkilöä sairaalaan. 38-vuotias mies oli kuljettanut autoa kohti Raippaluotoa kyydissään kaksi henkilöä. Yllättäin mies oli kääntynyt vasemmalle sivutielle huomioimatta muuta liikennettä. Raippaluodon suunnasta tuli samaan aikaan nelikymppisen naisen auto, joka törmäsi kääntyvän auton kylkeen. Autot sinkoutuivat ojaan. Kääntyvässä autossa olleet henkilöt loukkaantuivat, ja heidät vietiin sairaalaan.

Päijät-Hämeen poliisin Jouluyö ei ollut Juhlayö. Yötä voisi luonnehtia melko normaaliksi viikonloppuyöksi. Päihtyneitä jouduttiin ottamaan säilöön 9 henkilöä, rattijuoppoja tavattiin 3 ja ikkunoitakin rikottiin niin Lahden keskustassakin kuin Padasjoella. Hollolan Salpakankaalla n. klo 19.30 aikaan 50 vuotias mies oli lähdössä hautausmaakäynnille omalla autollaan. Mies oli sitä ennen maistellut joitain terästettyjä glögejä. Muutaman sadan metrin ajon jälkeen mies menetti ajoneuvonsa hallinnan, seurauksella että ajautui vastakkaiselle kaistalle törmäten vastaantulevan h-auton keulaan. Mies puhalsi n.1.6 o/oo lukeman. Kukaan ei loukkaantunut. Verikokeen jälkeen mies vapautettin joulun viettoon. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisipartio oli menossa puolenyön jälkeen Padasjoelle etsimään henkilöä, joka oli rikkonut talosta ikkunan ja pihalla postilaatikoita. Asikkalassa poliisipartiota vastaan ajoi reipasta ylinopeutta h-auto, jonka partio päätti tarkistaa. Partio seurasi useamman kilometrin ajoneuvoa, jonka nopeus oli n.150km/tunnissa 80 km:n nopeusrajoitusalueella. Partio sai ajoneuvon pysähtymään Asikkalan eteläpuolelle. Ajoneuvoa kuljetti 18 vuotias kortiton lahtelaismies, jolla ennestään oli 7 kpl ajo-oikeudetta-ajoja vuoden aikana. Matkustajana oli 19 vuotias lahtelaismies, jota epäillään Padasjoella tapahtuneeseen asunnon ikkunan ja postilaatikoiden rikkomiseen, mitä poliisi oli alunperin menossa selvittämäänkin. 18 vuotiasta epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja 19 vuotiasta vahingonteosta. Lisäksi 19 vuotias oli etsintäkuulutettu muun syyn takia. Molemmat miehet kiinniotettiin.

 

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.