Etätyöskentely yleistyi Suomen toimistoissa 90-luvulla, ja nyt se on monella työpaikalla jo arkipäivää. Siinä missä aikaisemmin istuttiin toimistolla kahdeksasta neljään, nyt töitä tehdään kotona, mökillä, kahvilassa tai vaikka tien päällä. Työn muutos vaatii kuitenkin paljon niin tekniikalta, työntekijöiltä kuin työkulttuuriltakin.

Työn muutoksen takana vaikuttaa yhä enemmän muun muassa yritysmaailman uudistuminen.

– Aikaisemmin kaikki tehtiin itse yrityksen sisällä, mutta nyt monia tukitoimintoja on ulkoistettu yhteistyökumppaneille. Töitä tehdään yritysverkostossa, joten työntekijät ovat jo sen vuoksi fyysisesti eri paikassa, toteaa yritysliiketoiminnan johtaja Jukka Leinonen DNA:lta.

Etätyön puolesta puhuvat paitsi vihreät arvot, myös riippumattomuus ajasta ja paikasta. Etenkin kansainvälisesti toimivissa yrityksissä työaika saattaa vaihdella, kun osa yhteistyökumppaneista ja työkavereista on eri aikavyöhykkeellä.

– Pitää kuitenkin muistaa, että etätyö ei ole itseisarvo. Se lisää tuottavuutta, auttaa työssä jaksamisessa ja antaa työntekijöille vapautta ja vastuuta. Osa työstä kuitenkin vaatii fyysistä läsnäoloa tietyssä paikassa ja konkreettista kanssakäymistä muiden kanssa.

Tekniikan toimittava kuin toimistossa

Mitä etätyön ja liikkuvan työn tekemiseen sitten vaaditaan? Ainakin toimivaa tekniikkaa ja työkaluja, joiden avulla on mahdollista tehdä samoja asioita kuin toimistossakin. Leinonen listaa kolmen tärkeimmän joukkoon päätelaitteet, tietoliikenneyhteydet sekä käytettävät palvelut ja sovellukset.

– Bittinopeuksien sijaan pitäisi puhua käyttäjäkokemuksesta. Työn tekemisen pitää olla toimiston ulkopuolellakin nopeaa ja sujuvaa, Leinonen sanoo.

– Päätelaitteiden on oltava käsillä olevaan työhön sopivia, oli kyse sitten läppäristä, tabletista tai älypuhelimesta. Tietoliikenneyhteyksien pitää olla langattominakin käyttökokemukseltaan yhtä hyviä kuin toimistolla, ja käytettävissä on oltava sopivat palvelut ja sovellukset.

Langattomat tietoliikenneyhteydet ovat etätyöskentelyssä isossa roolissa, ja etenkin LTE eli 4G-tekniikka tulee yleistymään päätelaitteissa. Leinonen uskoo 4G:n leviävän ja tulevan 3G:n rinnalle suhteellisen nopeasti, koska 4G tarjoaa paremmat käyttökokemukset.

Muutoksia työkulttuuriin

Kun työ siirtyy pois toimistolta, vaaditaan muutosta myös koko työkulttuurilta. Haasteita voi tulla esimerkiksi johtamisen sekä työn mittaamisen näkökulmasta.

– Etätyötä ei välttämättä voida mitata perinteisen mallin mukaan ajallisesti, vaan puntarissa ovat aikaansaannokset ja tavoitteiden saavuttaminen. Johtamiseen ja työnohjaukseen tarvitaan isoja muutoksia, toteaa yritysliiketoiminnan johtaja Jukka Leinonen DNA:lta.

Työntekijän kannalta katsottuna etätyön tekeminen on positiivisessa mielessä yrittäjämäistä: vastuullista, vapaata ja riippumatonta. Kääntöpuolella on kuitenkin myös riskejä, muun muassa irtautuminen työyhteisöstä, eristäytyminen sekä työn ja vapaa-ajan sekoittuminen.

– Työnantajan, työterveyshuollon ja työntekijän itsensä vastuulla on valvoa, että työ ei vie mukanaan ja polta työntekijää piippuun. Oikein käytettynä etätyöskentely kuitenkin lisää tehokkuutta ja motivaatiota.

Laitteet ja yhteydet kuntoon
Etätyötä ei pystytä tekemään, jos siihen vaadittava tekniikka ei ole kunnossa. Yksi tärkeimmistä asioista ovat päätelaitteet, joiden tarve riippuu siitä, mitä ollaan tekemässä.

– Erilaisilla päätelaitteilla on erilaiset roolit. Viestintä on iso osa kaikkea työtä, ja se onnistuu helposti kännykälläkin. Tiedon käyttämiseen ja kommentoimiseen riittää tablettitietokone, mutta esimerkiksi tekstin, esitysten tai muiden dokumenttien tuottaminen sujuu parhaiten kannettavalla tietokoneella, luettelee yritysliiketoiminnanjohtaja Jukka Leinonen DNA:lta.

Käytettävissä päätelaitteissa on oltava myös riittävän nopeat tietoliikenneyhteydet, ja niiden rintamalla seuraava askel on LTE- eli 4G-tekniikka. Saatavilla on nyt ensimmäisiä 4G-päälaitteita, joissa on mukana myös 3G ja 2G.

– Käyttäjät eivät halua odotella yhteyksien toimimista, vaan vasteajan on oltava mahdollisimman lyhyt. 4G nopeudeltaan ylivoimainen. Sitä käytetään aluksi rinnakkain 3G:n kanssa, mutta uskon, että tulevina vuosina 4G jo korvaa 3G:n yhä useammin, Leinonen sanoo.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.