Haminan rikostorjuntayksikkö tutkii törkeää veropetosta, jossa on useilla eri kerroilla tuotu maahan huomattavia savuke-eriä pääosin rekka-autojen lastitiloihin kätkettynä. Laittomasti maahantuotuja savukkeita epäillään olevan yli 3,2 miljoonaa kappaletta, joista Tullin haltuun on saatu 835 000 kappaletta. Maahantuonnin yhteydessä savukkeista olisi pitänyt maksaa maahantuontiveroja yli 750 000 euroa.

Maahantuonti
Savukkeita on tuotu maahan itärajan rajanylityspaikkojen kautta lähinnä rekka-autojen lastitilaan kyseistä tarkoitusta varten rakennetuissa kätkötiloissa tai maahantuotavan lastin joukkoon kätkettynä. Viimeisimmässä tapauksessa maahan tuotiin hakekuormaan kätkettynä 250 000 savuketta, jotka otettiin Tullin haltuun.

Kuorma-autonkuljettajien lisäksi toimintaan epäillään osallistuneen henkilöitä, jotka ovat toimittaneet rekoista maahantuodut savukkeet väliaikaisiin varastopaikkoihin tai vaihtoehtoisesti suoraan Suomessa asuville ”tukkujälleenmyyjille”.  Tullin suorittaman esitutkinnan perusteella savukkeiden maahantuonti ja levitys on alkanut jo toukokuussa 2012. Savukkeita epäillään levitetyn ainakin Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen alueelle.

Tutkinnasta
Esitutkinnassa on kuultu kaikkiaan 19 henkilöä, joista vangittuna on ollut 11 ja pidätettynä kaksi. Esitutkinnan perusteella Tulli epäilee ainakin kolmen kuorma-autonkuljettajan tuoneen maahan savukkeita. Maahantuotujen savukkeiden kappalemäärän uskotaan tämänhetkisten tietojen perusteella kohoavan yli 3,2 miljoonan. Näistä olisi pitänyt maksaa yli 750 000 euroa maahantuontiveroja.

Törkeän veropetoksen lisäksi tapauksen tutkinnan yhteydessä on paljastunut myös muita rikoksia. Tapaukseen liittyen on suoritettu useita kotietsintöjä, joiden tuloksena takavarikoitiin mm. 200 grammaa huumausainetta, jonka osalta asiaa tutkitaan huumausainerikoksena. Lisäksi toisen kotietsinnän yhteydessä löytyi varastetuksi ilmoitettu, noin 20 000 euron arvoinen kompressorivaunu. Kymenlaakson poliisilaitos tutkii asiaa törkeänä kätkemisrikoksena.

Tullin esitutkinta on loppuvaiheessa ja rikosasia on siirtymässä syyteharkintaan.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.