Hallitusohjelman mukaan makeisten, virvoitusjuomien ja jäätelöveron korvaaminen sokeriverolla on selvitettävä. Valtiovarainministeriön selvitystyöhön asettaman sokeriverotyöryhmän on tarkoitus luovuttaa tammikuun loppuun mennessä selvityksestä loppuraportti.

Makeis- ja keksiteollisuudessa nykyistä makeisten, virvoitusjuomien ja jäätelön valmisteverotusta pidetään sattumanvaraisena ja epäloogisena. Veroa ei kanneta kaikista sokeria sisältävistä tuotteista, mutta se kattaa terveysvaikutteiset ksylitolituotteet sekä lähde- ja kivennäisvedet. Lisäksi vero kohdistuu vain muutamiin elintarviketeollisuuden yrityksiin ja vääristää yritysten välistä kilpailua.

– Kapea-alainen vero on kohtuuttoman raskas yksittäisille yrityksille. Selkeästi laajempipohjainen sokeria sisältäviä tuotteita koskeva sokerivero ratkaisisi nykyisen valmisteveron ongelmat oikeudenmukaisesti, Makeis- ja keksiteollisuusyhdistyksen uusi puheenjohtaja Tom Lindblad korostaa.

Elintarviketeollisuudessa on yleisesti pidetty arvonlisäverotusta ainoana tasapuolisena tapana verottaa elintarvikkeita.

– Jos hallitus kuitenkin päätyy elintarvikkeiden valmisteverotukseen arvonlisäverotuksen sijaan, veromallin on oltava tasapuolinen ja sen on perustuttava sokeripitoisuuteen, Lindblad toteaa.

Fazer Makeiset Oy:n toimitusjohtaja Tom Lindblad on valittu Makeis- ja keksiteollisuusyhdistyksen puheenjohtajaksi vuodeksi 2013 aiemman puheenjohtajan luovuttua tehtävästä.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.