Lapin poliisilaitoksen Kemijärven poliisiasemalla on tutkittavana epäilty henkilörekisteririkos ja virkavelvollisuuden rikkominen. Tapauksessa on kyse siitä, että Kemijärven kaupungin sosiaali- ja terveysosaston virassa toiminut nainen olisi viimeksi kuluneen noin kahden vuoden aikana katsonut noin 150 henkilön potilastietoja sairaala Lapponian rekisteristä ilman, että hänellä olisi ollut tehtäviinsä perustuvaa oikeutta tietojen tarkastelemiseen.

Kemijärven kaupungin sosiaali- ja terveysosasto sisäisissä selvityksissään havaitsi kyseisen toiminnan ja ilmoitti asian poliisin tietoon. Poliisi totesi, että asiassa on syytä epäillä rikosta ja käynnisti esitutkinnan vuoden 2012 lopulla. Asianomistajille on varattu aikaa helmikuun puoleenväliin asti ilmoittaa poliisille mahdolliset rangaistus- ja korvausvaatimuksensa. Sekä henkilörekisteririkos että virkavelvollisuuden rikkominen ovat rikoksia, joista syyttäjä voi nostaa syytteen riippumatta siitä vaatiiko asianomistaja rangaistusta.

Rikoksesta epäiltyä kuullaan asianomistajien vaatimusten selvittämisen jälkeen. Molemmista rikosnimikkeistä on laissa säädetty enimmäisrangaistukseksi yksi vuosi vankeutta, mutta tavanomaisesti seuraamuksena on ollut sakkorangaistus.


By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.