Eurooppaan saapuvien turvapaikanhakijaperheiden määrän kasvu merkitsee sodan, pakomat-kan ja vastaanottoajan kokeneiden lasten määrän lisääntymistä myös Suomessa. Kasvatustieteen maisteri Minna Lähteenmäki tarkastelee 1. helmikuuta Helsingin yliopistossa tarkastettavassa väitöksessään turvapaikanhakijalasten arjen sujumista kahdessa suomalaisessa vastaanottokeskuksessa ja yhdellä perusopetuksen valmistavalla luokalla.

Lähteenmäki etsii vastauksia muun muassa siihen, millaisia kasvuympäristöjä vastaanottoyksikkö ja koulu ovat ja mitkä tekijät helpottavat ja vaikeuttavat lasten elämistä ja opiskelua näissä instituutioissa. Lähteenmäki tutkii myös, miten sosiaaliset verkostot rakentuvat lasten tueksi, kuinka nämä peilaavat nykyistä elämäänsä omaan menneisyyteensä ja tulevaisuuteensa sekä mitä marginaalisuus merkitsee lasten muistoissa, arjessa ja haaveissa.

 Turvapaikkaa Suomesta hakevat lapset voivat usein huonosti asuessaan vastaanottokeskuksessa. Aiempien kokemusten lisäksi heidän elämäänsä vaikeuttavat hakuprosessin aikaiset olosuhteet. Siirtymiset keskuksesta toiseen, asumisahtaus, asuminen kaukana Suomessa olevista sukulaisista, hakuprosessin ja kuntapaikan löytymisen pitkittyminen, oma tai mukana olevan vanhemman heikko terveystilanne, vastuun kantaminen kotitöistä ja pikkusisaruksista, ystävien puute ja näiden poislähtemiset sekä eristäytyminen hankaloittivat monen lapsen elämää tuona aikana. Varsinkin turvapaikkapäätösten odottaminen ja saaminen vaikuttivat voimakkaasti arjen kulkuun.

Yksi merkittävimmistä epäkohdista Lähteenmäen mukaan ovat turvapaikkatutkinnassa ilmenevät puutteet, sillä huoltajansa kanssa tulevien lasten asioihin ei välttämättä perehdytä kunnolla. Myös käännytyksen toimeenpanotilanteet ovat lasten kannalta ongelmallisia. Lapsille valehdeltiin, eikä heille annettu aikaa käsitellä tapahtunutta tai hyvästellä ystäviään.

–Lasten turvapaikanhaun aikaiseen heikkoon vointiin reagoiminen on hankalaa, väittelijä toteaa. – Työntekijöillä on vain vähän mahdollisuuksista selvittää lasten ahdistuneisuuden syitä, sillä toimintaan kohdennettuja varoja ei haluta käyttää hakijoihin, joiden maahan jäämisestä ei ollut varmuutta. Lapset ohjataan siksi vain harvoin mielenterveys- ja muiden tukitoimien piiriin.

Koti ja perheeseen kuuluminen merkitsevät lapsille paljon.

-Yleensä mukana olevat perheenjäsenet ovat toistensa tukena prosessin aikana, mutta joskus yhteiselo, esimerkiksi masentuneen tai psyykkisesti sairaan vanhemman kanssa voi olla jopa vahingollista lapselle, Lähteenmäki toteaa.

Tärkeitä tuen antajia ovat laitoksen muut lapsiasukkaat ja sen työntekijät.

-Koulun ja iltapäiväkerhon käyminen auttaa kouluikäisiä lapsia selviämään hakuajasta. Tästä huolimatta Euroopan unionin suositusta koulun käynnin aloittamisesta kolmen kuukauden sisällä turvapaikanhakumaahan saapumisesta pystytään vain harvoin noudattamaan, Lähteenmäki sanoo.

Tullakseen huomioiduiksi lapset käyttäytyvät huomiota herättävästi ja hakeutuvat herkästi muiden ihmisten läheisyyteen. Satujen kertominen on tehokas tapa käydä läpi vaikeaan elämäntilanteeseen liittyviä tuntemuksia silloin, kun puhuminen muutoin on vaikeaa.

Minna Lähteenmäen tutkimukseen osallistui 18 turvapaikanhakijalasta, jotka edustivat seitsemää eri kansalaisuutta ja kahdeksaa eri kieliryhmää. Iältään he olivat 4-12-vuotiaita ja heidän Suomessa oloaikansa vaihteli yhdestä kuukaudesta liki kolmeen vuoteen. Analyysin apuna Lähteenmäki käytti kenttämuistiinpanoja, lapsi- ja aikuishaastatteluja (12) sekä lasten itsensä keksimiä ja kertomia satuja (59) ja tuottamia piirustuksia (38).

Minna Lähteenmäki väittelee käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa 1.2. aiheesta ”Lapsi turvapaikanhakijana: Etnografisia näkökulmia vastaanottokeskuksen ja koulun arjesta”. Väitöstilaisuus järjestetään klo 12 osoitteessa Athena, Siltavuorenpenger 3 A, seminaarihuone 302.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.