Pääministeri Jyrki Katainen

Pääministeri Jyrki Katainen tapasi Latinalaisen Amerikan maiden johtajia Chilen Santiagossa pidetyn EU:n sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden huippukokouksen ja kahdenvälisen Suomi-Chile vierailun yhteydessä. Katainen kävi Santiagossa kahdenväliset keskustelut Chilen, Kolumbian ja Uruguayn presidenttien kanssa.

“Tämän vierailun ja tapaamisten tavoite on Suomen läsnäolon ja maineen vahvistaminen Latinalaisessa Amerikassa ja uusien kumppanuusmahdollisuuksien etsiminen vakaan talouskasvun maissa, jotka ovat yhä tärkeämpiä kauppakumppaneita Suomelle ja koko EU:lle”, Katainen totesi Santiagossa.

Chile on Suomen toiseksi suurin kauppakumppani Latinalaisessa Amerikassa ja Chile on käyttänyt Suomea referenssimaana muun muassa innovaatiotoiminnan, koulutuksen, verotuksen ja rajavalvonnan kehittämisessä.

“Tämä laaja kontaktipohja antaa Suomelle erinomaiset mahdollisuudet tehdä Chilen kanssa yhteistyötä useilla alueilla myös tulevaisuudessa. Presidentti Sebastián Piñera totesi tapaamisessamme, että chileläiset ovat erityisen kiinnostuneita suomalaisesta kaivososaamisesta ja uusiutuvan energian teknologiasta. Chile aikoo tehdä mittavia kaivosalan investointeja seuraavien 10 vuoden aikana ja yksi heidän merkittävimmistä haasteistaan on ympäristöystävällisten ratkaisujen löytäminen”, pääministeri Katainen kertoi.

Suomi tulee panostamaan vuoden 2013 aikana erityisesti myös Kolumbian kanssa tehtävän yhteistyön syventämiseen.

“Aiomme avata uudelleen edustuston Bogotassa ja toivomme, että kolumbialaiset satsaavat samoin Helsinkiin. Kolumbia on ottanut viime aikoina huomattavia yhteiskunnallisia ja taloudellisia edistysaskelia. Presidentti Juan Manuel Santos sanoi olevansa erittäin kiinnostunut selvittämään, voisiko suomalaisen koulujärjestelmän tarjoama malli tukea kolumbialaisia jatkamaan tätä erittäin tärkeää yhteiskunnallista kehitystyötä”, pääministeri Katainen totesi.

Pääministeri Kataisella on mukanaan Chilessä myös Team Finland -konseptin pohjalta koottu 23 suomalaisen firman yritysvaltuuskunta. Edustettuna on muun muassa kaivos-, energia-, hyvinvointi-, tietoliikenne- ja metsäalan yrityksiä, joiden kanssa pääministeri Katainen on tavannut chileläisiä ministereitä ja yritysten edustajia.

“Odotukseni Team Finland-yhteistyön osalta Latinalaisessa Amerikassa ovat erittäin suuret. Esimerkiksi tämän matkan aikana Suomen ja Chilen välillä Santiagossa allekirjoitettu sopimus uusiutuvan energian teknologian yhteistyöstä tarjoaa bioenergiaan ja aaltoenergiaan erikoistuneille innovatiivisille suomalaisyrityksille loistavat mahdollisuudet edistää liiketoimintansa juurtumista Chileen ja sitä kautta laajemmin koko Latinalaiseen Amerikkaan”.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.