Vapaavuori: Kasvu nousi kärkiteemaksi yli puoluerajojen

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori antaa täyden tunnustuksen eduskunnan kasvuyrittäjyysryhmän julkaisemalle uunituoreelle ohjelmalle.

– Nyt on merkkejä siitä, että kasvu on noussut kärkiteemaksi yli puoluerajojen. Ja vielä nimenomaan terve eli yrittäjyyteen ja yksityisen sektorin työpaikkoihin perustuva kasvu, Vapaavuori toteaa Helsingissä 12.2.2013.

Vapaavuori tukee kasvuedustajien työn siitä, ettei kasvuasioista saa tulla politikointia. Oikeat kasvun keinot on valittava ajan ja tilanteen mukaan.

– Suomi on samanlaisen jälleenrakennushaasteen edessä kuin sotien tai 1990-luvun laman jälkeen. Meillä ei ole varaa jäädä pohtimaan, mitkä kasvun keinot sopivat minkäkin poliittisen liikkeen ideologiaan. Kaiken lähtökohtana pitää olla toimivimmat keinot.

Vapaavuori aikoo keskustella tiistaina julkaistusta ohjelmasta tarkemmin ja perusteellisemmin kasvuedustajien kanssa.

Kasvuedustajien ohjelmaan voi tutustua osoitteessa: http://www.kasvuedustajat.fi

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.