Lakivaliokunta on päättänyt, ettei lakia tasa-arvoisesta avioliitosta toistaiseksi oteta käsittelyyn. Nyt kansalaiset ryhtyvät toimiin asian edistämiseksi.

– Me kansalaiset voimme näyttää päättäjille, mitä me tarvitsemme ja tahdomme, kertoo Tasa-arvoinen Suomi-yhdistyksen puheenjohtaja Senni Moilanen.

Vastaperustettu Tasa-arvoinen Suomi -yhdistys käynnistää kampanjan tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Tahdon2013-kampanjaa on valmisteltu viime kesästä lähtien ja se aloitetaan tasa-arvon päivänä 19. maaliskuuta.

– Aluksi olimme satunnainen kaveriporukka, joka ihmetteli, miksei kukaan ollut ryhtynyt toimimaan tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Viimeisen reilun puolen vuoden aikana toimintamme on kasvanut rekisteröidyksi yhdistykseksi. Me uskomme, että kaikilla ihmisillä on oikeus solmia avioliitto sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta, Senni Moilanen jatkaa.

Mukana on jo satoja vapaaehtoisia ympäri maata ja kuka tahansa on tervetullut mukaan toimintaan. Omien voimien lisäksi kampanjaan on valjastettu julkisuudenhenkilöitä, eli erityisiä Tahdon-lähettiläitä. Heidän joukossaan ovat muun muassa Putous-tähdet Armi Toivanen, Krista Kosonen ja Iina Kuustonen. Mukana on myös järjestöyhteistyökumppaneita, kuten Amnesty, Seta, Trasek ja Sateenkaariperheet ry. Kampanjaa tukee EU:n komission Youth in Action-ohjelma.* (Komissio ei vastaa kampanjan sisällöstä).

Tahdon2013 kampanjoi tasa-arvoisen avioliittolain puolesta osallistumalla erilaisiin tilaisuuksiin ja järjestämällä itse tapahtumia. Kampanjaa varten sävelletään oma tunnuskappale ja huhtikuussa Helsingin Tavastialla järjestetään tukikonsertti. Konsertissa lavalle nousee Suomen ykkösrivin artisteja, jotka haluavat osoittaa tukensa kampanjalle.

Tavoitteena on kerätä kuuden kuukauden aikana kansalaisaloitteen puolesta vähintään 50 000 allekirjoitusta joko sähköisesti tai paperilla.

– Aiomme kerätä 250 000 nimeä. Tutkimusten perusteella suomalaisten enemmistö sallisi samaa sukupuolta oleville pareille avioliiton, joten uskomme tavoitteen olevan täysin mahdollinen, Moilanen kertoo.

– Toivon, että ne, jotka painiskelevat oman mielipiteensä kanssa asettuisivat hetkeksi toisen asemaan. Miltä tuntuisi, jos sinun parisuhdettasi pidettäisiin valtion tasolla heikompiarvoisena kuin jonkun toisen suhdetta?

Kampanja julkistetaan virallisesti 19.3.2013 klo10 ravintola dtm:ssä. Lehdistölle suunnatussa julkistamistilaisuudessa kerrotaan lisää kampanjasta, tukikonsertista sekä julkistetaan kampanjakappale ja lisää Tahdon-lähettiläitä.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.