Päijät-Hämeen poliisin lauantain vastainen yö oli työn täyteinen. Tehtävämäärä nousi lähes sataan ja juoopoputkan ovi kävi tiuhaan, sillä 10 liikaa nauttinutta jouduttiin ottamaan säilöön ja rikosperusteisestikin 4 henkilöä. Kylmä yö ei jäähdyttänyt ihmisten tunteita, vaan pahoinpitelyjä kirjattiin yöltä neljä kappaletta, rattijuoppoja otettiin kiinni 3 ja muutama ikkunakin rikottiin Lahden keskustassa.

Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, törkeä rattijuopumus ym.. Päijät-Hämeen poliisipartio päätti tarkistaa Vipusenkadun teollisuusalueella liikkuneen h-auton ennen puoltayötä Lahdessa. Auton kuljettaja ei noudattanut poliisin pysäytysmerkkiä, vaan kiihdytti karkuun. Takaa-ajo suuntautui Ahtialantien kautta Lahden keskustaan, jossa piittaamaton h-auton kuljettaja ajoi reilua ylinopeutta, mm. Vapaudenkatua “vastakarvaan¨.”Keskustasta h-auto suuntasi Kiveriön tunnelin kautta koko ajan huomattavaa ylinopeutta Kiverön mäelle ja edelleen kevyen liikenteen väylää käyttäen Paavolaan ja keskustan suuntaan. Lopulta vuonna 1994 syntyneen kortittoman ja päihtyneen miehen kuljettama ajoneuvo saatiin pysäytettyä Sammonkadulle. Mies puhalsi 0,53 mg/l = törk.rattijuopumus). Mies kiinniotettiin. Hän aiheutti useita vaaratilanteita ajollaan etenkin Lahden keskustassa, jossa tapahtuma-aikaan oli liikkeellä runsaasti ihmisiä.

Törkeä rattijuopumus ym… N. klo 03.00 aikaan törmäsi h-auto 24-tien ja Mukkulankadun risteyksessä liikenteen jakajaan. Autoa epäillään kuljettaneen 1992 syntyneen kuhmoislaismiehen. Mies kertoi lähteensä ajoon Kuhmoisista Lahteen tapaamaan tyttöystäväänsä.  Tapaaminen ei sujunut kovin hyvin ja mies lähtikin paluumatkalle tyttöystävänsä luota törmäten ko.jakajaan paluumatkalla. Mies puhalsi 1.18 mg/l ja hänet kiinniotettiin epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.

Pahoinpitely Lahdessa: Puolenyön jälkeen Metsäkankaan kaupunginosassa n.30 vuotias mies pahoinpiteli hieman nuorempaa naista nyrkein yksityisasunnossa, siten että nainen menetti hetkeksi tajunsa. Nainen kuljetettiin hoitoon PHKS:aan ja mies poistui asunnosta ennen poliisia. Ilmeisesti mies tuli katumapäälle, koska poliisipartio tapasi miehen sairaalan parkkipaikalla hortoilemassa. Päihtynyt mies otettiin kiinni pahoinpitelystä epäiltynä.

Vahingonteko Lahdessa: 19 vuotiaan lahtelaismiehen ravintolailta ei mennyt suunnitelmien mukaan. Hieman ennen ravintolan sulkemisaikaan mies riehaantui Lahden keskustassa sijaitsevassa ravintolassa siinä määrin, että järjestyksenvalvojat poistivat miehen ravintolasta. Poistettu mies ei sulattanut mielestään väärää tuomiota, vaan välittömästi poistamisen jälkeen hän löi nyrkillä rikki vastapäisen kiinteistön lasin. Tässä vaiheessa poliisi puuttui asiaan ja päihtynyt mies laitettiin yöksi selviämään. Miestä epäillään vahingonteosta. Lyönnistä ei hänelle aiheutunut kuin pieniä pintanaarmuja.

Pahoinpitely Lahdessa: Mukkulan ostoskeskuksessa ennen klo 23:a n. 30 vuotiaat mies ja nainen selvittelivät välejään. Suusanallinen riita johti lopulta siihen, että mies heitti oluttölkillä naista otsaan, johon tuli muutaman sentin pituinen haava. Mies poistui paikalta, mutta hänen henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa. Miestä epäillään pahoinpitelystä.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.