Asuntomurtojen määrät ovat alkuvuoden hiihtolomaviikkoina lisääntyneet. Poliisin tietojärjestelmän mukaan Etelä-Suomen alueella kirjattiin viikoilla 1-7 keskimäärin 18 murtoa viikossa. Viikolla 8, joka oli Etelä-Suomen hiihtolomaviikko, asuntomurtoja kirjattiin kyseisellä alueella 30 kappaletta.

Vastaavasti Keski-Suomen hiihtolomaviikolla (viikko 9) ilmoitettiin asuntomurtoja kyseisellä alueella 20 kappaletta, kun alkuvuoden viikkoina 1-8 ilmoitettiin keskimäärin 12 – 13 asuntomurtoa viikossa.

Tammi-helmikuussa on koko maassa ilmoitettu poliisille yhteensä 363 asuntomurtoa.

Poliisi muistuttaa, että lomaillessa kannattaa asunto pitää asutun näköisenä sekä huolehtia lukituksesta ja murtosuojauksesta. On hyvä sopia esimerkiksi naapurin tai tuttavan kanssa tyhjillään olevan asunnon silmälläpidosta. Murtoihin mahdollisesti liittyvistä havainnoista voi ilmoittaa paikallispoliisille tai kiireellisissä tapauksissa suoraan hätäkeskukseen puhelinnumerolla 112.

Asuntomurrot kirjataan pääsääntöisesti nimikkeellä törkeä varkaus. Vuonna 2012 poliisiasiain tietojärjestelmään on kirjattu yhteensä 2 330 asuntomurtoa rikosnimikkeillä törkeä varkaus tai sen yritys. Törkeiden varkauksien selvitysprosentit ovat Suomessa vaihdelleet vuosittain 30–40 prosentin välillä.

Asuntomurrot liittyvät usein ns. sarjamaiseen liikkuvaan rikollisuuteen. Noin puolessa selvitetyistä törkeistä varkauksista rikosepäily kohdistuu muihin kuin Suomessa pysyvästi asuviin henkilöihin. 4

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.