Tampereen talous tasapainoon henkilöstön ja kuntalaisten tuella

Tampereen pormestarin Anna-Kaisa Ikosen tavoitteena on, että Tampereen talous on tasapainossa kahden vuoden kuluttua. Vuoden 2012 tilinpäätöksen ennakkotiedot osoittavat viime vuoden jääneen noin 30 M€ (ilman satunnaisia eriä jopa 43 M €) alijäämäiseksi. Tänä vuonna tavoitteena on saada Tampereen talous, valtuuston hyväksymän budjetin mukaisesti,16 miljoonaa alijäämäiseksi.

– Tilanne vaatii uusia ideoita ja rohkeutta muuttaa toimintatapoja, pormestari Ikonen toteaa. – Tähän tarvitaan henkilöstöä ja kuntalaisia avuksi.

Pormestari kannustaa henkilöstöä ideoimaan kaupungin ja omien yksiköittensä työn kehittämistä, säästämistä ja jopa toimintojen karsimista. Käytäntöön johtavien uusien ideoiden esittäjät tai kehittäjätiimit palkitaan.  Ideat voi lähettää 15.3. mennessä sähköpostilla suoraan pormestarille osoitteeseen pormestari@tampere.fi. Myös kaikki muut tamperelaiset voivat lähettää ideoitaan. Konkreettisia talouden tasapainottamistoimia käsitellään kaupungin laajennetussa johtoryhmässä 21.3.2013.

Pormestari sitoutuu omalta osaltaan taloustalkoisiin ottamalla tänä vuonna kuukauden palkatonta vapaata eli käytännössä pitämään kesälomansa palkattomana.

Kuusi viikkoa pormestarina toiminut Anna-Kaisa Ikonen on julkaissut videotervehdyksen Tampereen kaupungin verkkosivuilla osoitteessa:

www.youtube.com/tampereenkaupunki

Pormestari toteaa videolla kaupungin talouden olevan miinuksella ja työttöminä olevan huolestuttavan paljon tamperelaisia.

– Rakentamista on vauhditettava, opiskelun ja työelämän yhteyksiä parannettava, Tampereen uusia toimialoja on kehitettävä; panostamme älykkääseen liikenteeseen, ympäristöteknologian, tuotannon kehittämiseen, kiinnostavaan terveysteknologiaan ja hoivaan.

– Hyödymme näistä itse ja ne ovat meille hyviä vientituotteita. Me nousemme tästä, tähtäämme hyvinvointiin, tyytyväisten ihmisten fiksuksi kaupungiksi, sanoo pormestari Anna-Kaisa Ikonen.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.