Jyväskylän Kortepohjan itsensäpaljastaja on saanut viime päivinä osakseen laajaa julkisuutta. Miehen tavoittamiseksi on tehty eilisen ja tämän päivän aikana laajoja etsintöjä lukuisten poliisipartioiden voimin.  Miestä ei kuitenkaan ole toistaiseksi tavoitettu.

Poliisille on tehty ensimmäinen ilmoitus miehestä  14.12.2012.  Tuolloin perjantaiaamuna klo 9.30 aikaan miehen on ilmoitettu esitelleen sukuelintään kahdelle 11-vuotiaalle tytölle Kortepohjan ylioppilaskylän C-rapussa tyttöjen ollessa jakamassa ilmaisjakelulehtiä.

Seuraava ilmoitus poliisille on tehty 23.1.2013. Ilmoituksen mukaan tuolloin keskiviikkoiltapäivällä klo 16 – 17 aikoihin Emännäntie 10 rappukäytävästä oli tullut ulos mieshenkilö, joka oli esitellyt kännykästään pornovideota kahdelle 12-vuotiaalle tytölle.

Kolmas ilmoitus asiasta on kirjattu 21.2.2013.  Ilmoituksen mukaan tuolloin tiistaina klo 14.00 – 14.30 Emännäntien puistossa oli mieshenkilö masturboinut kolmen 10-vuotiaan tytön nähden. Eilen torstaina klo 16.45 ilmoitettiin mieshenkilön näyttäneen sukuelintään Laajavuoren alikulkutunnelissa 9-vuotiaalle tytölle.

Kaikissa ilmoituksissa kuvataan tekijää ulkomaalaiselta vaikuttavaksi.  Miehen ihon on sanottu olevan suomalaisen ihonväriä tummempi.  Miehen käyttämästä kielestä ei ole varmuutta.

Vaatetuksesta annetut tuntomerkit vaihtelevat.  Yhdessä tapauksessa on aluksi ilmoitettu vaatetukseksi T-paita ja shortsit, mutta kuulusteluissa tytöt puhuivat farkuista ja harmaasta villapaidasta. Kerran miehellä on kerrottu olleen paksu toppatakki, tummat housut ja tumma pipo, kerran sinimusta takki ja nyt eilen miehellä oli ollut kauttaaltaan tumma vaatetus.  Jotkut lapset ovat kuvanneet miehen kävelyä oudoksi tai rehvakkaanoloiseksi. Kooltaan miehen on arvioitu olevan mahdollisesti alle 175 cm.  Ikäarvio on vaihdellut 20 ja 50 välillä.

Poliisi on puhuttanut havaintoja tehneitä tyttöjä.  Osa heistä ei ole tehnyt havaintoja itse vaan heidän kertomansa on perustunut toisten tekemiin havaintoihin.

Poliisi pitää varmana, että Kortepohjan alueella on talven aikana liikkunut itsensäpaljastaja, mutta kaikki paljastelijasta tehdyt havainnot eivät ole osoittautuneet luotettaviksi.

On tärkeää, että lapsi saa kertoa tuntomerkeistä ja havainnoistaan itse ilman, että hänelle tarjotaan valmiita vaihtoehtoja. Nyt meneillään olevan esitutkinnan aikana lapset ovat kertoneet epäillyn tuntomerkeistä tavalla, joka osoittaa heidän saaneen vaikutteita myös uutisoinnista tai toisten kertomuksista. 

Poliisi pitää tärkeänä, että uusista, omista havainnoista ilmoitetaan hätäkeskukseen viivytyksettä.  Tähän mennessä ilmoitukset ovat tulleet viiveellä, jolloin epäilty on ennättänyt poistua paikalta ennen poliisin saapumista. Asiaan liittyvistä muista tiedoista ja vihjeistä pyydetään ilmoittamaan numeroon 0718748644.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.