Koko Suomessa on nähty sunnuntai-iltana näyttäviä revontulia. Ursan Facebook-sivulla raportoitiin tunnissa yli sata havaintoa ympäri maata. Myös Ursan havaintopalvelu Taivaanvahtiin alkoi heti virrata upeita kuvia revontulista. Monilla paikkakunnilla vihreät tai punaiset revontulet ovat peittäneet koko taivaan.

Revontulet aihetti Auringossa perjantai-aamuna tapahtunut koronan massapurkaus, joka suuntautui suoraan Maata kohti. Purkauksen mukanaankuljettamat hiukkaset ja magneettikenttä saavuttivat Maan tänä aamuna. Samalla Maan magneettikenttään levisi häiriö, jonka ansiosta hiukkaset pääsivät aiheuttamaan revontulia myös eteläisessä Suomessa.

Aurinko elää nyt magneettisesti aktiivisinta kauttaan, ja Etelä-Suomessa asti näkyvät revontulet ovat nyt tavallista yleisempiä.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.