Tänään Suomessa vietetään tasa-arvon päivää. Tänään käynnistyy myös allekirjoituksia tasa-arvoisen avioliittolain puolesta keräävä Tahdon2013-kampanja. Tasa-arvoinen Suomi -yhdistyksen puheenjohtaja Senni Moilasen mielestä päivä on hyvä hetki pysähtyä miettimään, kuinka yhdenvertainen maamme todellisuudessa on.

-Suomea pidetään ihmisoikeuksien ja demokratian mallimaana. Avioliittolain uudistus olisi askel kohti tasa-arvoisempaa Suomea. Kansalaisaloitteen kautta tapahtuva muutos viestisi myös siitä, että maassamme on toimiva demokratia.

Tahdon2013-kampanjalla on toimintaa jo kahdellakymmenellä paikkakunnalla ympäri Suomea. Suurimmat alueelliset toimijat löytyvät pääkaupunkiseudulta, Turusta ja Tampereelta, mutta toimintaa löytyy myös Ahvenanmaalta aina Rovaniemelle asti.

Kannatusilmoituksia kerätään sähköisesti Oikeusministeriön verkkopalvelussa (www.kansalaisaloite.fi) ja paperisesti esimerkiksi kaduilla, kirjastoissa ja kahviloissa. Helsingissä aloitteen pääsee kirjoittamaan ensimmäisten joukossa klo 15-18 Narinkkatorilla Tahdon2013-kampanjan keräyspisteellä. Paikalla on myös julkisuudenhenkilöitä ja kansanedustajia, jotka auttavat kampanjan vapaaehtoisia nimien keräämisessä.

-Kannatusilmoituksen voi myös printata itse nettisivuiltamme ja lähettää sen meille postitse. Haluamme tarjota kaikille täysi-ikäisille suomalaisille mahdollisuuden allekirjoittaa aloite maantieteellisestä sijainnista riippumatta, kertoo kampanjan aluepäällikkö Saara Airas.

Seuraavan puolen vuoden ajan Tahdon2013 järjestää erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia ympäri Suomea. Esimerkiksi Helsingissä on tulossa 23. huhtikuuta tukikonsertti, jossa muun muassa PMMP, Reino Nordin ja Scandinavian Music Group osoittavat tukensa kampanjalle. Konsertissa esiintyy myös tunnuskappaleen “Yhteensovitaan” kampanjalle tehnyt rap-artisti Timi Leksikon.

Suomalaisten on ollut mahdollista tehdä lakialoitteita vuodesta 2012 lähtien. Koska kyseessä on tuore ilmiö, on kansalaislakialoitteiden todellisista vaikutusmahdollisuuksista virinnyt paljon keskustelua.

-Kansalaisaloitelaki on luotu kansalaisten poliittisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi. Tuntuu käsittämättömältä ajatukselta, ettei vähintään 50 000 nimeä kerännyt aloite tulisi päätymään eduskunnan käsittelyyn. Tavoitteenamme on kerätä nuo tarvittavat 50 000 nimeä jo ensimmäisen kampanjaviikon aikana, Senni Moilanen kertoo.

Kampanjan pääyhteistyökumppaneita ovat Amnesty, Seta, Avoin Ministeriö, Trasek, Sateenkaariperheet ry sekä Regnbågsankan. Kampanjaa tukee EU:n komission Youth in Action-ohjelma. Komissio ei vastaa julkaisun sisällöstä.

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.