Maaliskuun 18.–24. vietetään YK:n rasisminvastaista viikkoa. Allekirjoittaneet järjestöt haluavat muistuttaa aikuisia siitä, että jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus turvalliseen arkeen. Yhdenkään lapsen ei pidä joutua rasistisen huutelun, herjaamisen, fyysisen väkivallan tai niiden uhan kohteeksi.

Järjestöt kuulevat toistuvasti lasten ja nuorten rasismikokemuksista. Kokemusten mukaan avoin rasismi julkisessa tilassa on lisääntynyt. Monikulttuuriset lapset ja nuoret kokevat olonsa turvattomaksi. Turvattomuuden tunnetta lisää se, että rasismia voi kohdata milloin ja missä tahansa, niin koulumatkalla kuin vapaa-ajalla ja julkisissa kulkuvälineissä.

Kolmetoistavuotias tyttö kertoo, että ”huutelijat ja muut rasistisesti käyttäytyvät ovat joskus humalaisia, mummoja ja myös ihan tavallisia ihmisiä, lisäksi on rasistinnäköisiä tyyppejä”.

Rasistinen kohtelu herättää lapsessa ja nuoressa monia tunteita, kuten hämmennystä, pelkoa, voimattomuutta, mielipahaa ja suuttumusta. ”Vähän vaikeeta, jos joku sanoo, että mene sinne mistä tulit, kun ei olla tultu mistään,”kertoo 16-vuotias tyttö. Yleisesti tiedetään, että rasismilla on vakavia seurauksia lapsen hyvinvointiin ja identiteetin kehitykseen. Rasistinen kohtelu saa lapsen tuntemaan olonsa epätoivotuksi ja yhteiskuntaan kuulumattomaksi.

Mitä aikuiset voivat lasten ja nuorten mielestä tehdä? Lasten ja nuorten toiveena on, että aikuiset puuttuisivat tilanteisiin ja puolustaisivat rasismin uhria. Viisitoistavuotias helsinkiläistyttö antaa konkreettisen neuvon: ”Sano vaikka bussissa, että jätä se lapsi rauhaan.”

YK:n rasisminvastaisena päivänä 21.3. allekirjoittaneet järjestöt vetoavat, että kaikki aikuiset puuttuisivat lapsiin ja nuoriin kohdistuvaan rasismiin, syrjintään ja epäasialliseen käytökseen. Puuttuminen on viesti siitä, ettei rasismia hyväksytä yhteiskunnassamme. Rasismin torjuminen on yhteinen asia, eikä lasta tai nuorta saa jättää yksin selviytymään.

Väestöliitto

Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi

Suomen Punainen Risti

Yhteiset Lapsemme ry

Pelastakaa Lapset ry

Parasta lapsille ry

Adoptioperheet ry

Ensi- ja turvakotien liitto ry

Erityishuoltojärjestöjen liitto EHJÄ ry

Familia Club ry

Suomen Plan

SOS lapsikylä ry

Lastensuojelun keskusliitto ry

Suomen pakolaisapu ry

Monikulttuuristen perheiden liitto ry

Suomen lasten ja nuorten säätiö

Suomen somaliliitto ry

Romano Missio ry

Ihmisoikeusliitto ry

Suomen UNICEF

Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry

Allekirjoittaneet lapsi-, nuoriso- ja maahanmuuttajatyötä tekevät järjestöt kuuluvat Monikulttuurinen Lapsen Etu -verkostoon.

 

By VictoriaMedia

Victoria Media eli Kerttu Vali on Uutisharrastaja, Uutiskissa, Vaikuttaja, Luontoaktivisti, Lukutoukka, Nörtti, Tiedonkerääjä sekä Tutkija.